Yksinäinen mies kulkee joka päivä Srebrenican metsissä Bosnia-Hertsegovinassa etsien ihmisen luita. Vain harvoin käy niin, ettei oksien, heinien tai pudonneiden puunlehtien alta löydy mitään.
Luunkerääjä on bosnialainen Ramiz Nukic, jonka löytämien jäänteiden avulla on tunnistettu lähes 300 Srebrenican kansanmurhan uhria.
Nukic itse selviytyi sattuman kaupalla 20 vuoden takaisesta joukkotuhosta, missä tapettiin 8000 bosnialaista muslimimiestä ja ‑poikaa – myös hänen isänsä ja veljensä. He olivat kaikki kolme niiden tuhansien miesten joukossa, jotka olivat paenneet serbijoukkoja Srebrenicaa ympäröiviin metsiin.
Monikulttuurinen Bosnia itsenäistyi vuonna 1992 Jugoslavian liittovaltion hajotessa.
Bosnialaisista noin puolet oli muslimeja, loput serbejä ja kroaatteja. Serbit eivät tyytyneet vähemmistö-asemaansa, vaan tilanne kärjistyi lopulta etnisten puhdistusten raa’aksi sisällissodaksi. Keskenään sopuisasti eläneistä naapureista tuli vihollisia.
YK:n toiminta alueella oli tehotonta. Bosniaan perustettiin kuitenkin suoja-alueita, joissa aseista riisutut muslimit uskoivat olevansa turvassa. Yksi niistä oli Srebrenica.
11. heinäkuuta 1995 Bosnian serbijoukot marssivat Srebrenicaan. Siviilit pakenivat hollantilaisten kevyesti miehitettyyn YK-tukikohtaan, mutta sinne pakolaisista otettiin vain murto-osa.
Seuraavien päivien aikana serbit teloittivat 8000 muslimimiestä ja -poikaa.
Istuessaan kukkulanrinteellä lepäämässä serbien tulitus yllätti heidät, ja sadat saivat surmansa. Nukic kertoo piiloutuneensa saniaispensaisiin ja livahtaneensa pois tulituksen päätyttyä. Vaimo ja lapset löytyivät lopulta pakolaisleiriltä.
Palattuaan kotikaupunkiinsa vuonna 1999 Nukic halusi löytää isänsä ja veljensä jäännökset. Hän keräsi rohkeutta ja kiipesi kukkulalle, jossa miehet olivat kuolleet. Edessä oli kauhistuttava näky.
– Kaikkialla oli vaatteiden ja kenkien jäänteitä. Jaloissani oli kolme kokonaista luurankoa. Kylmät väreet kulkivat ruumiini läpi ja mykistyin, Nukic kertoo uutistoimisto AP:lle.
Siitä alkoi tehtävä, jonka loppua ei vieläkään ole näköpiirissä. Kadonneiden tunnistamiseen erikoistunut instituutti Bosniassa on ottanut vuosien mittaan vastaan Nukicin löydökset, teettänyt dna-analyysit ja onnistunut identifioimaan lähes 300 uhria.
– Olen tavallaan iloinen, kun luita löytyy. Siinä on jonkun lapsi, jonkun isä tai veli. Silloin perheen epätietoisuus voi päättyä, Nukic sanoo.
Toive isän ja veljen löytymisestä toteutui tänä vuonna. Itse hän ei heitä löytänyt, vaan jäänteet löytyivät joukkohaudasta.
– Hautaan isäni 11. heinäkuuta. Tuntuu hyvältä, kun tietää missä hänen hautansa on, Nukic toteaa.