Maa- ja metsätalousministeriö kertoo laittaneensa lausunnoille asetuksen, joka sallisi suden kannanhoidollisen metsästyksen talvella 2022. Sisäministeri Maria Ohisalo luonnehtii esitystä pöyristyttäväksi, koska susi luokitellaan Suomessa erittäin uhanalaiseksi eläimeksi.
Maa- ja metsätalousministeriön esityksen mukaan metsästys on yksi osa susikannan hoitosuunnitelmaa, jonka tavoitteena on ”turvata elinvoimainen susikanta ja samalla vastata susialueilla asuvien ihmisten tarpeisiin”.
– Metsästys on tärkeä osa suurpetojen kannanhoitoa ja nyt esitämme sen sallimista myös sudelle. Metsästyksen avulla säädellään susikannan kasvua, ehkäistään vahinkoja ja edistetään suden hyväksyttävyyttä, maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä (kesk.) sanoo tiedotteessa.
– Metsästyksen toteutusta on valmisteltu huolellisesti ja laajapohjaisesti.
2:22
Ministeriön esityksen mukaan kiintiö olisi 20 sutta poronhoitoalueen ulkopuolella.
– Metsästys voidaan kohdentaa enintään neljään laumaan tai reviirin merkanneeseen pariin, jotta susikannan suotuisa suojelutaso ei vaarannu, tiedotteessa sanotaan.
"Pöyrityttävä esitys"
Vihreiden puheenjohtaja, sisäministeri Maria Ohisalo (vihr.) luonnehtii maa- metsätalousministeriön esitystä pöyristyttäväksi, koska susi luokitellaan Suomessa erittäin uhanalaiseksi eläimeksi.
– Tätä asetusta ei tule missään nimessä saattaa voimaan. Susi kuuluu Suomen luontoon, Ohisalo sanoi Twitterissä.
Susi on tiukasti suojeltu
Esityksen mukaan kiintiö ei koske poliisin määräyksellä lopetettuja susia eikä Riistakeskuksen myöntämiä vahinko- ja turvallisuusperusteisia poikkeuslupia.
EU:n luontodirektiivin mukaan susi on Suomessa poronhoitoalueen ulkopuolella tiukasti suojeltu laji. Maa- ja metsätalousministeriö sanoo, että suojelusta voidaan kuitenkin poiketa, jos metsästykselle asetetaan selkeä tavoite ja osoitetaan, ettei muuta tyydyttävää ratkaisua ole.
Lisäksi on varmistettava, ettei metsästys vaaranna suden suotuisan suojelutason saavuttamista.
Ministeriö on antanut Luonnonvarakeskukselle (Luke) tehtäväksi tuottaa Suomen susikannalle suotuisan suojelutason viitearvon, jota käytetään päätöksenteon tukena.
Asetuksen lausuntoaika päättyy marraskuun lopussa. Ministeriön tavoitteena on vahvistaa asetus joulukuun alussa, jolloin metsästys voisi alkaa vuodenvaihteen jälkeen.
8:15