Koneen moottorin tutkimuksissa voi vierähtää vielä viikkoja.
Keuruulla eilen maahan syöksyneen Ilmavoimien Hawk-harjoituskoneen moottori oli sammunut jo ennen koneen osumista maahan. Asiasta kertoo STT:lle onnettomuuden tutkintaa johtava insinöörieverstiluutnantti Juha Vantila Sotilasilmailun viranomaisyksiköstä.
– Sellaista tietoa tässä nyt on, että koneen moottori on ollut sammuneena jo törmäyksen aikaan. Moottori ei siis ole sammunut törmäyksestä johtuen, Vantila sanoo.
Moottori kuljetetaan seuraavaksi tutkittavaksi moottorikorjaamolle, jossa se puretaan. Moottorin tutkimukset voivat kestää Vantilan mukaan jopa viikkoja.
Hawk-suihkukone syöksyi alas Ilmavoimien harjoituksessa maanantaina iltapäivällä. Koneessa olleet kaksi lentäjää pelastuivat käyttämällä heittoistuimia. Lentäjät olivat lento-oppilas ja ilmataistelun lennonopettaja. Molemmat pääsivät omin voimin ambulanssiin, jolla heidät kuljetettiin jatkotutkimuksiin.
Vantila ei osaa sanoa, missä kunnossa lentäjät tarkalleen ottaen ovat. Hänen mukaansa heitä on kuitenkin päästy kuulemaan onnettomuuden tutkintaa varten jo viime yönä.
Koneen "musta laatikko" on löydetty
Lentäjien kuulemisen lisäksi tutkijat ovat tehneet paikkatutkintaa maastossa.
Vantilan mukaan koneen tehtävätallennin, joka on ikään kuin kevyempi versio mustasta laatikosta, on löydetty. Tallennin mittaa ja tallentaa lennon aikana muun muassa koneen nopeutta, korkeutta sekä kiihtyvyyttä.
– Tallentimeen on tullut tälliä, mutta päällisin puolin näyttää siltä, että siinä on vielä tietoa olemassa, Vantila kertoo.
– Tallennin ei kuitenkaan tallenna moottoriarvotietoja, eli se ei auta moottorin tutkimuksissa vielä mitään.
Moottorin ja tallentimen analysoinnin lisäksi onnettomuuden tutkinta etenee maastotutkimuksilla. Lisäksi harjoituksessa mukana olleen toisen koneen lentäjiä on määrä kuulla tiistaina.
Vantila ei usko, että maastotutkimuksissa selviäisi enää mitään kovin oleellista uutta tietoa onnettomuudesta.
– Maastotutkimuksen tiedot ovat meillä varmaan viimeistään alkuviikosta kasassa, Vantila kertoo.
– Ne voivat tosin olla aika vähäisiä. Ei näytä siltä, että paikkatutkimuksella saataisiin enää hirveästi lisäarvoa.
Samasta koneesta hypättiin vuonna 1988 - liukui palavana maata pitkin
Onnettomuudessa on ainakin yksi poikkeuksellinen piirre. Prikulleen samasta koneyksilöstä on pelastauduttu jo kertaalleen heittoistuimia käyttämällä.
Ilmailua seuraavan Lentoposti-nettijulkaisun mukaan samaisesta Hawkista tehtiin heittoistuinhyppy joulukuussa vuonna 1988.
Lentopostin mukaan kone oli tuolloin laskeutumassa Pirkkalan lentokentälle Pirkanmaalla, kun koneen laskuteline petti laskukiidossa.
Koneessa olleet kaksi lentäjää käyttivät lentoistuimiaan koneen liukuessa palavana maassa. Molemmat selvisivät lievin vammoin.
Lentopostin mukaan kyseessä oli Suomen ensimmäinen maassa tehty heittoistuinhyppy lähes pysähdyksissä olleesta koneesta.
Insinöörieverstiluutnantti Vantila ei itse muista kyseistä tapausta. Hän sanoo kuitenkin olevansa siinä käsityksessä, että tämä tosiaan oli samalle koneyksilölle jo toinen heittoistuinhyppy tosipaikassa.
– Kyllä olen sitä mieltä, että juuri näin on tapahtunut tälle kyseiselle yksilölle. Käytännössä siis neljä ohjaajaa on hypännyt samasta koneesta kahdessa eri tapauksessa, Vantila sanoo.
Hänen mukaansa kyseessä on poikkeuksellinen tilasto.
– Onhan tämä harvinaista. Toki ensimmäinen onnettomuus oli sellainen, jossa kone säilyi ehjänä, Vantila toteaa.
– Eilisen Keuruun onnettomuuden jälkeen koneesta ei enää lentävää konetta tule.
Kaikkiaan Ilmavoimien Hawk-harjoitussuihkukoneille on tapahtunut 11 onnettomuutta, joista edellinen sattui marraskuussa 2013. Tuolloin kaksi Lentosotakoulun suihkuharjoituskonetta osui toisiinsa harjoituslennolla Salamajärven alueella Perhossa taisteluharjoituksen aikana.
Toinen ohjaaja pelastui heittoistuimen avulla, mutta toisen koneen ohjaaja sai surmansa.