Maailma epätasapaino kasvaa: Eurooppa vanhenee ja kutistuu – Nigeria pian kolmanneksi väkirikkain maa

Noma-lapsi ja äiti
Nigeriläisäiti lapsensa kanssa sairaalassa viime vuoden toukokuussa.AFP / Lehtikuva
Julkaistu 28.09.2016 06:44
Toimittajan kuva
Janne Hopsu

janne.hopsu@mtv.fi

Pohjoinen ikääntyy, etelä kasvaa. Kun väestö kutistuu Euroopassa, Kiinassa ja Japanissa, Saharan eteläpuolisessa Afrikassa on vuosisadan puoliväliin mennessä satoja miljoonia ihmisiä enemmän kuin nyt.

Prosentuaalisesti väestö kasvaa eniten Nigerissä. Maassa on nyt 21 miljoonaa asukasta. Vuosisadan puoliväliin mennessä nigeriläisiä on arvion mukaan 72 miljoonaa.

Määrällisesti suurin kasvu on Nigeriassa. Länsiafrikkalaisen valtion väestö on nyt 187 miljoonaa, kun vuonna 2050 se kasvaa hieman alle 400 miljoonaan.

Nigeria on tuolloin maailman kolmanneksi väkirikkain maa syrjäyttäen tuolta sijalta Yhdysvallat.

29 maassa tuplasti enemmän asukkaita

Meitä on nyt 7,4 miljardia. Vuosisadan puolivälissä luvun arvioidaan olevan kymmenen miljardia. Maailman valtioista väestö vähintään kaksinkertaistuu 29 maassa. Samassa ajassa väestö puolestaan vähenee 38 maassa, kertoo kansainvälinen uutistoimisto IPS.

Väestö kasvaa voimakkaasti myös muun muassa Kongon demokraattisessa tasavallassa, Tansaniassa, Sambiassa, Angolassa, Ugandassa, Malissa ja Irakissa.

Nyt näiden väestönsä väestänsä vähintään kaksinkertaistavien maiden asukasmäärä maapallon väestöstä on 10 prosenttia, kun vuoteen 2050 mennessä sen arvioidaan nousevan 18 prosenttiin.

Itäisempi Eurooppa kutistuu

Mutta väestö myös ikääntyy ja kutistuu. Esimerkiksi bulgarialaisia arvioidaan olevan 27 prosenttia nykyistä vähemmän vuoteen 2050 mennessä. Romaniassa vastaava luku on 22, Ukrainassa 21 ja Moldovassa 21 prosenttia.

Itse asiassa väestö jo kutistuu Bulgarian, Romanian ja Ukrainan lisäksi muun muassa Venäjällä, Japanissa ja Unkarissa.

Kun Nigerissä äiti synnyttää keskimäärin 7,6 lasta, luku on reilusti alle kahden eli väestön uusiutumistason monessa maassa.

Määrällisesti väki hupenee eniten Kiinassa, Japanin väestö taas kutistuu noin kuudenneksella. Venäläisiä on kymmenys vähemmän, saksalaisia kahdeksan prosenttia, ja italialaisia viisi prosenttia vähemmän.

Näiden "kutistuvien" valtioiden väestömäärä on nyt 30 prosenttia maapallon asukkaista, vuonna 2050 heitä on enää joka viides.

Italia laskee mukaan siirtolaiset

Italian ennusteet kertovat paitsi italialaisten ikääntymisestä ja kuihtuneesta hedelmällisyysluvusta, myös siirtolaisuudesta.

Italian väestön vähenemiseen on laskettu mukaan siirtolaisuus. Ilman sitä maan väestö kutistuisi 13 prosentilla. Siirtolaisuus on laskettu myös esimerkiksi ylläoleviin Japanin, Saksan ja Venäjän lukuihin.

Ei ole yllätys, että nopean väestönkasvun maista lähtee ihmisiä siirtolaisiksi.

Paine pysyy korkeana muun muassa väestön keskimäärin nuoren iän takia. Nigeriläinen on keskimäärin 15-vuotias, vuotta vanhempia ollaan esimerkiksi Tshadissa, Angolassa, Malissa ja Somaliassa.

Vertailun vuoksi Japanissa, Saksassa ja Italiassa ollaan keskimäärin 46-vuotiaita. Suomessakin olemme keskimäärin jo yli 40-vuotiaita.

Lähdön syitä paljon

Muuttopaineita lisäävät myös puutteellinen ruokaturva, heikot mahdollisuudet koulutukseen, kunnon asuntoon ja työhön.

Jotkut väestönkasvumaat ovat joko niin kutsuttuja hauraita tai romahtaneita valtioita, joissa henkilökohtainen turvallisuus on huono. Myös ympäristouhat laittavat liikkeelle.

Väestönsä pienenemistä todistavissa maissa on yritetty erilaisin kampanjoin lisätä väestönkasvua, mutta ne eivät ole ottaneet tuulta purjeisiinsa.

Väestöpaineiden maissa taas yritetään hillitä kasvua muun muassa yrittämällä luoda töitä, seksuaaliterveyskampanjoin, ja tyttöjen koulutusta parantamalla. Tulokset ovat toistaiseksi melko vaatimattomia. 

Väestön keskimääräinen kasvuvauhti on kuitenkin hiipumassa. Nyt ihmisten määrä maapallolla kasvaa 1,1 prosentin vuosivauhtia, kun 1960-luvun lopulla luku oli noin tuplasti enemmän.  

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat