Maailman röyhkein varas ryösti pökerryttävän määrän aarteita – apuna vain tyttöystävä ja Sveitsin armeijan linkkuveitsi

Maailman röyhkeimmän taidevarkaan koti olisi varmasti ollut näkemisen arvoinen. 

Kymmenen vuoden aikana taidevarkaan pieneen ullakkoasuntoon oli koottu useita satoja taide-esineitä ja tauluja, jotka oli varastettu kirkoista ja museoista. 

Kirjan kuvailun mukaan kaikki pöydät ja muut tasot olivat täynnä mitä moninaisimpia taide-esineitä: rannekelloja, kuvakudoksia, olutkannuja, piilulukkopistooleja, käsin sidottuja vanhoja kirjoja ja lisäksi paljon norsunluuesineitä. 

Seinät olivat lattiasta kattoon täynnä tauluja etenkin 1500- ja 1600-luvuilta. Ne olivat myöhäisrenessanssin ja varhaisbarokin taidonnäytteitä: muotokuvia, maa- ja merimaisemia, asetelmia, allegorioita, talonpoikaiskuvauksia, paimenidyllejä. 

Monia suuria teoksia oli kuitenkin mahdotonta laittaa pienille seinille, joten ne oli pakko pitää rullalla piilossa. Lopulta taidetta oli kaikkialla, myös pyykkikasojen päällä. 

Parikymppiset taidevarkaat

Ranskalainen Stéphane Breitwieser aloitti taidevarkaudet tyttöystävänsä Anne-Catherine Kleinklausin kanssa parikymppisenä 1990-luvun alkupuolella. 

Pariskunta ei myynyt varastamiaan taide-esineitä vaan ihasteli niitä. 

Ja ihasteltavaa riitti yllin kyllin.  

Maanista varastelua

Vaikka pariskunta asui täpötäydessä aarrearkussa, varastaminen vain jatkui. 

Varsinainen varas eli Stéphane Breitwieser tuntuu kirjan tarinan pohjalta todellakin rakastaneen varastamaansa taidetta tyttöystävänsä ohella. 

Taiteen rakastaminen ja sen varastaminen näyttää olleen maanista ja pakonomaista, kiihkeää ja taitavaa. Varastamisesta oli tullut pakkomielle Breiwieserille, jota avusti ilmeisestikin hieman yksinkertainen mutta jännittävää poikaystäväänsä palvova tyttöystävä. 

Tyttöystävä työskenteli apuhoitajana sairaalassa. Breitwieser teki puolestaan silloin tällöin hanttihommia, sillä lakiopinnot olivat jääneet kesken vain vuoden opiskelun jälkeen. 

Taiteesta hän kuitenkin halusi tietää kaiken ja sivisti itseään jälleen lähes maanisella vimmalla kirjoja lukemalla. 

Varastaminen oli helppoa

Lukija jää ihmettelemään, miten oli mahdollista, että parikymppinen taidevaras pystyi vuosikymmenen aikana varastamaan taidetta pitkälle yli miljardin euron arvosta. 

Tosin lopullista arvoa on vaikea laskea, sillä monet taide-esineet olivat niin sanotusti korvaamattomia eli niiden arvoa oli mahdotonta määritellä. 

Turvatoimet olivat useimmissa museoissa olemattomat ja juuri tätä Breitwieser käytti hyväkseen. 

Kirjassa kuvaillaan, kuinka Breitwieser varastaa valtavan kokoisia tauluja tai kattoon roikkumaan laitettuja esineitä. 

Apunaan hänellä oli ainoastaan Sveitsin armeijan kuuluisa linkkuveitsi ja useimmiten myös tyttöystävänsä, joka varoitti vartijoista tai muista tulijoista. Kameroita ja vartijoita vaikuttaa olleen kovin vähän eikä turvatoimiin muutenkaan ollut monissa museoissa panostettu lainkaan.

Breitwieserin myöhemmin medialle kertoman näkemyksen mukaan taidevarkaus kuuluu tehdä päiväsaikaan ja niin hienostuneesti, ettei kukaan pelästy. 

Hän piti itseään taiteen kerääjänä, jolla vain oli epäsovinnainen hankintatyyli. Oikeat taidevarkaat ovat sen sijaan hänen mielestään raakalaisia, jotka kolkkaavat vartioita ja toimivat yöaikaan. 

Breitwieserin mukaan hänen tarkoituksensa on ollut halu ympäröidä itsensä kauneudella, koska hän on omien sanojensa mukaan esteetikko. 

Taidetta pitää saada kosketella

Mestarivarkaan mukaan taidelaitokset ja museot ovat oikeastaan taiteen vankiloita, joissa ei pääse oikeasti tuntemaan taiteen välittämää tunnetilaa. 

Taiteen näkee hänen mukaansa uudella tavalla, kun jotain esinettä voi hivellä kotioloissa hyvässä asennossa ja vaikkapa siemailla samalla jotain maistuvaa juomaa. Hänen mukaansa monet taideteokset ovat myös seksuaalisesti kiihottavia. 

Kirjassa käydään läpi Breitwieserin lapsuutta, äiti- ja isäsuhdetta ja olemattomia kaverisuhteita. Psykologit pohtivat miehen mielenliikkeitä ja motiiveja. 

Näkemyksiä on moneen suuntaan, joten jää lopulta lukijan pohdittavaksi, oliko kyseessä vain tavallinen, joskin todella taitava varas vai sittenkin todellinen taiteenrakastaja, joka halusi vapauttaa kahlitut teokset itselleen. 

Mestarivaras menetti kaiken

Kun Breitwieser jäi lopulta kiinni, hänet suljettiin vankilaan odottamaan oikeudenkäyntiä. Poliisit yrittivät etsiä varastettua taidetta Breitwieserin ja hänen tyttöystävänsä asunnosta mutta sieltä ei löytynyt mitään. Mestarivarkaan äiti oli puhdistanut koko ullakkoasunnon.

Myöhemmin osa saaliista löytyi jokeen heitettynä ja loput oli mahdollisesti poltettu tai viety ties minne. Olipa yksi valtavan arvokas maalaus päätynyt puolivahingossa paikallispoliisin kahvihuoneen matoksi – kun oli niin värikäs. 

Taitava taidevaras menetti lopulta siis taiteensa ja vapautensa, mutta myös tyttöystävänsä ja saattoi sen lisäksi äitinsä lähes perikatoon. Entinen rakastettu kutsui häntä nyt hirviöksi. 

Kirjan lopussa kerrotaan vielä mestarivarkaan myöhemmästä elämästä. Kirjan kirjoittaja, toimittaja Michael Finkel pääsee nimittäin vuosien yrityksen jälkeen haastattelemaan varasta. 

Finkelle selviää, että Breitwieser on edelleen varas. Mutta samalla hän on edelleen myös uskomaton taiteen tietopankki. 

Kirjan tarina on samalla huima, jännittävä ja ihmeellinen. Samaan pakettiin on saatu erikoinen rakkaustarina, kuvauksia täydellisyyttä hipovista tavoista varastaa ja myös eräänlainen groteski maalaus taiteenkerääjän erikoisesta mielenlaadusta.