Maajussille morsian -Silja löysi rinnalleen elämänsä naisen – kuvauksissa syntyneestä oivalluksesta alkoi tutkimusmatka, jonka myötä hän löysi itsensä

Juhlien_päätös-4
Silja kertoo MTV Uutisille tuntevansa suurta onnellisuutta siitä, että on löytänyt oman itsensä.
Julkaistu 29.10.2024 17:01
Toimittajan kuva
Alexia Tänav

alexia.tanav@mtv.fi

Maajussille morsian: Kaikki tarinat -ohjelmassa tänä syksynä nähty Silja löysi ohjelman kuvausten jälkeen rakkauden. Kuvausten aikana alkunsa saaneen myllerryksen myötä hän löysi myös itsensä. 

Maajussille morsian: Kaikki tarinat -ohjelman loppuvalinnat ovat nyt selvillä. Atso teki valintansa puolisoehdokkaidensa Mairen ja Siljan väliltä, ja päätyi lopulta jatkamaan tutustumista Mairen kanssa.

Ohjelman kuvausten aikana ja erityisesti niiden päätyttyä Atson toisen puolisoehdokkaan Siljan elämässä on tapahtunut suuria myllerryksiä. Hän kertoo MTV Uutisille, että on nyttemmin löytänyt rinnalleen elämänsä naisen. 

Silja kertoo ymmärtäneensä ohjelman kuvausten aikana, ettei hän voi pienentää itseään, vaan hänen täytyy elää itselleen totuudellista elämää.

– Kysyin Atsolta jo pikatreffeillämme, että kuka on hänen elämänsä tärkein tyyppi. Hän vastasi, että hän itse. Ajattelin, että niin sen kuuluukin mennä. Ihmisen tulee valita itsensä ensin, tietää, mitä haluaa ja uskaltaa mennä sitä kohti, Silja sanoo.

– Jotenkin tämä kirkastui omassa elämässäni, että näin se todella on. Samalla ymmärsin, ettei ole todellakaan helppoa tietää mitä haluaa, varsinkaan, jos ympärillä ei ole selkeää esimerkkiä ja kuvastoa siitä, mikä mahdollisesti olisi oma juttu, hän jatkaa.

Silja painottaa, ettei hän vain yhtäkkiä kuvausten jälkeen tajunnut pitävänsä myös naisista. Hän on tiennyt sen jo esiteini-ikäisestä saakka. 

– Asuimme Afrikassa ja katsoin jostain rakeisesta mustavalkotelkkarista naisten olympiauinteja. Muistan ihailleeni määrättömästi sitä kauneutta ja elinvoimaa, ne naiset olivat mielestäni niin upean näköisiä. Aivan ihastuttavia ja viehättäviä, hän muistelee. 

Silja muistaa isänsä kävelleen samalla hetkellä television ohi ja kysyneen, mitä Silja katsoo. 12-vuotias tyttö kehotti isää katsomaan, "miten ihania nuo ovat". Isän kulmat menivät ryttyyn.  

– Tajusin, että okei, nyt sanoin jotain semmoista, mikä ei ole ok. Isäni katsoi kulmat kurtussa ja sanoi, että nuohan ovat naisia. Lapsenahan tietää, että nyt meni jotain vikaan. Korjasin nopeasti, että aijaa, luulin, että olympialaisissa kaikilla on tuollaiset vaatteet, hän kertaa.

Lue myös: Jättiyllätys Maajussille morsian -ohjelman kulisseissa – morsianehdokkaat rakastuivat palavasti toisiinsa: "Se tuntuu vain oikealta"

Afrikan lisäksi Silja eli lapsuudessaan ja nuoruudessaan Pohjois-Suomessa. Siellä, missä hän varttui, ei Siljan mukaan tuolloin näkynyt seksuaalivähemmistöihin kuuluvia ihmisiä. Ikään kuin heitä ei olisi ollut olemassa.

– Homoja ei paheksuttu, heitä ei vain yksinkertaisesti ollut olemassa silloin 80–90-luvun maailmassa. Minulla ei ollut minkäänlaista esimerkkiä siitä, että tällainen voisi olla mahdollista, Silja sanoo.

Siljan mukaan ainut kuvasto, joka hänellä ympäristössään ja sen myötä päässään tuolloin oli, oli heterosuhteista. Näin ollen hän kertoo lähteneensä itsekin elämään kyseisten roolien mukaisesti. 

– Perinteiset sukupuoliroolit ja parisuhdemallit ovat eläneet minussa tosi vahvasti, ja ne ovat olleet todella kapeita. 

Tutkimusmatka omaan itseen

Maajussille morsian: Kaikki tarinat -kuvausten aikana tapahtuneen, itselleen totuudellisen elämän elämiseen liittyvän oivalluksensa myötä Silja uskaltautui lähteä tutkimaan ja lopulta tuoda itsestään esiin sitä puolta, jonka hän oli aiemmin ikään kuin tukahduttanut.

Tausta tantraopettajana on tarjonnut Siljalle paljon työkaluja, joiden avulla hän on uskaltanut asettaa omia rajoja ja alkaa elämään omannäköistään elämää monella elämän osa-alueella. 

– Olen opiskellut mentaalivalmentajaksi, ja tiesin, että ihmisen aivot haluavat ajatella sellaisella tavalla, johon ne ovat tottuneet. Se säästää energiaa ja tuntuu turvalliselta. Minulle tuli mentaalivalmennuksen myötä tutuksi se, että ihminen tulkitsee asioita sen mukaan, mihin on kasvanut. Havahduin siihen myös omalla kohdallani. 

Ensikohtaamisia-4

Silja (vasemmassa laidassa) nähtiin tänä syksynä Maajussille morsian: Kaikki tarinat -ohjelmassa.

Tutkimusmatka omaan itseen tuntui Siljasta jännittävältä, sillä hän oli täysin uuden äärellä. Hän kuvailee tunteneensa myös suurta ihmetystä, iloa ja löytämisen riemua sekä kotiin ja perille pääsemisen tunnetta. Kotiin pääsemisen tunne kumpuaa Siljan nykyisestä kumppanista.

Muiden reaktioiden vuoksi Silja on aiemmin kokenut helpommaksi pienentää itseään, sillä silloin syntyy hänen mukaansa vähemmän konflikteja. Nyt hän on tajunnut, että hänen on uskallettava olla oma itsensä siitäkin huolimatta, että se saattaa hämmentää muita. 

– Maajussille morsian: Kaikki tarinat -kuvauksissa tuli toistuvasti esille, että minä olen jotenkin liikaa. Atso kertoi suorin sanoin, että minä olen päällekäyvä ja hän väsyy kohtaamisistamme. Samalla, kun tutkin tätä, että voisin olla jotain muutakin kuin hetero, kävin läpi sitä, että olen oikeasti, aidosti ja rehellisesti esille tuleva, johtajuuden ottava, eteenpäin menevä tyyppi, ja se saattaa pelottaa ja hämmentää muita, Silja sanoo. 

– Siinä oli rinnakkain tosi monta asiaa, jotka aukenivat ensin kuvausten myötä ja sitten uuden kumppanini kohtaamisen ja hänen kanssaan olemisen myötä, hän jatkaa. 

"Jos asioita kokeilee, saattaa sieltä aueta vaikka miten ihana elämä"

Silja kertoo kohdanneensa uuden kumppaninsa hyvin arkisesti, mutta tärkeiden asioiden äärellä: ystävien keittiössä ja kasvimaalla.

– Minä olen ollut Maajussille morsian -ohjelmassa ja rakkaani on omavaraisviljelijä, Silja nauraa. 

Silja kertoo, että nykyisen kumppaninsa kohdatessaan hän oli ensimmäistä kertaa elämässään niin syvästi vaikuttunut ja ihastunut naiskeholliseen, että uskalsi myös tehdä tunteilleen jotain.  

Silja tuntee suurta onnellisuutta siitä, että on löytänyt oman itsensä. Hän sanoo, ettei koe olevansa lesbo, vaan on aina identifioitunut ennemmin panseksuaaliksi. 

– Sillä ei ole minulle merkitystä, onko ihminen mies, nainen, muunsukupuolinen vai transsukupuolinen, vaan voin ihastua ihmisiin ihan vain ihmisinä ja sieluina, hän valottaa.

– Minulle on tosi merkityksellistä, että pystyn elämään todeksi omaa totuuttani, uskallan nähdä itseni sellaisena kuin olen ja tuoda itseni esille sellaisena kuin olen, ja että pystyn omalta osaltani tuomaan esiin sitä esimerkkiä, mikä minulta puuttui. Että on tämmöisiä ihan tavallisia keittiössä ja kasvimaalla tapaavia ihmisiä, jotka voivatkin olla jotain muuta kuin heteroita, hän jatkaa.

Silja on saanut perheeltään ja läheisiltään vain ja ainoastaan sydämellisiä onnitteluja uuden suhteensa johdosta. Minkäänlaista paheksuntaa hän en ole joutunut kohtaamaan.

Lue myös: Kuka hurmaa tanssilla ja kenelle peltotyöt ovat romantiikkaa? Rakkautta etsivät maajussit vastaavat kiperiin lemmenkysymyksiin

Silja kertoo, että ennen kuin hän tapasi nykyisen kumppaninsa, elivät kapeat ja rajoittavat sukupuoliroolit hänessä niin vahvasti, ettei hän pystynyt kohtaamaan miehissä esimerkiksi herkkyyttä, itkua, haavoittuvuutta ja tarvitsevuutta. Tämä asia on uuden suhteen myötä muuttunut, vaikka hänen nykyinen kumppaninsa onkin nainen. 

– Nykyisen tilanteen valossa tajuan, ettei se ole ihan reilua, että vaadimme miehiltä aina vain vahvuutta, reippautta ja pystyvyyttä. Meidän pitäisi naiskehollisina avata miehille paljon enemmän mahdollisuutta olla tarvitsevia, herkkiä ja itkuisia. Mielestäni meillä ei ole riittävästi tilaa sille, että ihminen saa olla juuri se kuin on, sukupuolesta tai suuntautumisesta riippumatta, hän sanoo.

– Se, että minä olen ollut vahva, dynaaminen ja esille tuleva, herkästi johtajuuden ottava naiskehollinen, on aiheuttanut konflikteja. Jos meillä on herkästi tunteva, hitaasti etenevä, arvioiva mieskehollinen, niin häntä haukutaan keskustelupalstoilla. Se ei voi mennä niin, hän jatkaa.

Silja neuvoo niitä ihmisiä, jotka kipuilevat tällä hetkellä oman itsensä löytämisen sekä itselleen totuudellisen elämän elämisen kanssa, tuomaan omaa identiteettiä vahvistavia asioita osaksi arkielämäänsä.

– Minä esimerkiksi seurasin somessa sellaisia ihmisiä, jotka olivat hyvin samantyyppisiä kuin minä, mutta elivät jo sitä elämää, jota minä halusin elää. Seurasin suomalaisia sateenkaarivaikuttajia, ihan tavallisia ihmisiä, joihin pystyin samaistumaan. Seurasin ja havainnoin, että tämmöinen elämä on mahdollista ja normaalia. Sanoisin, että pikkuaskelilla eteenpäin. Ota elämääsi semmoisia asioita, joiden kanssa uskallat tulla toimeen. 

Silja haluaa myös muistuttaa, että jokainen, joka on seksuaaliselta suuntautumiseltaan jotain muuta kuin yleisesti oletetaan, on käynyt läpi jonkinlaisen ihmettelyn ja etsimisen polun. Hän toteaa, että näin ollen sateenkaarimaailmasta löytyy ymmärrystä, myötätuntoa ja opastusta sellaiselle, joka ei ihan vielä tiedä, kuka on tai mitä haluaa.

– Sanoisin, että kurota kohti niitä muita ihmisiä ja hae itsellesi sellaista kuvastoa ja sisältöä, joka tukee sitä, mitä sinä ehkä haluat olla. Äläkä pelkää kokeilemista, koska jos ei kokeile, ei voi tietää miltä tuntuu. Jos asioita kokeilee, saattaa sieltä aueta vaikka miten ihana elämä, jossa on kotonaan.

Töllötuomareitten tuoreimmassa jaksossa käsitellään muun muassa maajussille morsian -Siljan tuoretta rakkautta.

19:33img

Maajussille morsian: Kaikki tarinat -ohjelman koko kausi katsottavissa MTV Katsomossa.

Tuoreimmat aiheesta

Maajussille morsian: Kaikki tarinat