Maija, 41, ei kuulunut riskiryhmään, ja silti koronavirus iski hengenvaarallisesti – nukutettiin teholla viikoksi: "Tajusin, että oikeasti muijasta meinasi lähteä henki"

– Ajattelin vain, että mitä tässä hössötetään, eihän tässä ole mitään, ja kyllähän tästä selvitään, Maija mietti vielä pari viikkoa sitten ennen kuin koronavirus oli tappaa hänet. 

Maija Turpeinen on 41-vuotias, kahden teini-ikäisen lapsen äiti Valkeakoskelta. Hän oli vielä kuukausi sitten perusterve ilman minkäänlaisia pitkäaikaissairauksia; perusflunssakin piipahti kylässä aniharvoin. Hän ei polta tupakkaa eikä liioin läträä alkoholilla.

Hän siirtyi maaliskuun puolivälissä etätöihin ja pyrki noudattamaan koronaepidemian aikaisia ohjeistuksia ja linjauksia parhaansa mukaan. Silti, koronavirus iski – ja äärimmäisen rankalla tavalla.

Oireita ei ollut aluksi lainkaan

Koronavirus hiipi osaksi Maijan arkea kuin varkain, sillä hän itse koki olevansa koko ajan hyvässä kunnossa. 

Aluksi perhearkea pyörittänyt nainen tunsi itsensä koko ajan valtavan väsyneeksi, ja hän saattoikin nukahtaa sikeään uneen ummistaessaan silmänsä hetkeksi ruokapöydässä. Voimia ei tuntunut olevan juuri mihinkään. 

– En itseasiassa edes muista, miten kipeä silloin olin, mutta lapseni sanoivat, että nukuin kellon ympäri, ja poikani mukaan olin koko ajan todella vihainen. En ollut ymmärtänyt tilanteen vakavuutta, Maija kertaa aikaa, josta hänellä on tuskin minkäänlaista muistijälkeä. 

Pian hänen sairaanhoitajaksi opiskellut sisarensa huolestui. Huomaamattomien oireiden rinnalle iski kuume, joka pysyi aluksi maltillisena ja lopulta mittari näytti 39 astetta. Se on paljon ihmiselle, joka ei juuri koskaan ole sairas.

– En edes muista, koska olisin viimeksi ollut kuumeessa, luulin sen olevan viikonlopussa taputeltu. Söin parasetamolia maksimimäärän, minkä jälkeen kuume aina laski, mutta joka aamu herätessäni se oli taas noussut sinne 38–39 asteen tietämille. 

Ensimmäinen koronatesti negatiivinen

Kuumeilun lisäksi Maijalla oli yskää. Tai näin hän ainakin muistelee – kotoa löytyneet yskänpastillit antavat tukea muistikuvalle. Lopulta tilanne äityi sivullisten silmin niin pahaksi, että sisar varasi kyselemättä Maijalle ajan lääkäriin. 

– En olisi itse mennyt lääkäriin. Muistan, kun lopulta olin sairaalassa, en pystynyt olemaan juuri makuuasennossa, sillä minua yskitti niin kovaa. 

Vielä ensimmäinen lääkärikäynti ei tuonut helpotusta tai selkeyttä tilanteeseen. Maijalla todettiin olevan jokin hengitystieinfektio, ja häntä tutkittiin. Parin päivän päästä Maija kävi uudelleen lääkärin pakeilla, ja hänellä todettiin olevan keuhkokuume, johon määrättiin antibioottikuuri. 

Lääkkeet osoittautuivat jo seuraavana päivänä tehottomiksi, ja tilanne alkoi käydä tukalammaksi. Tässä vaiheessa Maija joutui sairaalahoitoon. 

– Kun jouduin sairaalaan, minuun suhtauduttiin koronaepäiltynä, mutta varmuutta koronaviruksesta ei tuolloin vielä ollut. Viikonlopun aikana valmistui ensimmäinen koronatesti, ja se antoi negatiivisen tuloksen, Maija muistelee. 

Tilanne muuttui kriittiseksi, ja Maija nukutettiin viikoksi

Maijalla ei ole viimeiseltä kuukaudelta paljoakaan kirkkaita muistikuvia. Hän tuskin muistaa aikaansa Valkeakosken sairaalassa tai ambulanssikyytiä Valkeakoskelta Tampereelle tai siirtymistä teho-osastolle. 

Maija on ollut tapahtumien kulusta hoitohenkilökunnan, perheensä sekä Omakannan varassa. 

– Kun katsoin Omakannasta, hieman nauratti, kun olin vielä Tampereelle siirtämisen jälkeen väittänyt, että oloni on ihan hyvä.

– Muistan sen, kun minulle tultiin sanomaan, että minut nukutetaan. En oikeastaan ajatellut silloin mitään. Minut on nukutettu pari kertaa aiemmin, ja muistin, että ennen nukahtamista suussani maistui piparminttu. Mietin, onkohan maku tälläkin kertaa sama, Maija muistelee. 

Maijan mukaan nukutus oli selviytymisen kannalta äärimmäisen tärkeä toimenpide: ilman sitä hänen keuhkonsa eivät olisi kestäneet koronaviruksen aiheuttamaa rasitusta ja hengityskoneessa olemista.

Miltä tuo sairaalajakso Maijasta tuntui? Entä, millaisia ajatuksia hän kävi päänsä sisällä heräämisensä jälkeen? Katso ja kuuntele yllä olevalta videolta! 

Omaiset seurasivat kauhulla vierestä

Siinä, missä Maija oli omissa maailmoissaan sairaalaan joutuessaan, hänen perheensä seurasi tilannetta kuin tiivistunnelmaista kauhuelokuvaa.

– Lääkärit olivat sanoneet perheelleni suoraan, ettei positiivisia uutisia juuri ole, ja että parempi varautua siihen kaikkein pahimpaan vaihtoehtoon. Teho-osastolle jouduttuani ei ollut kovinkaan montaa korttia käytettävissä.

Lue myös: Nämä suomalaiset ammattilaiset ovat nähneet, mitä koronavirus tekee potilaalle ja sairaanhoidolle – "Ei hyvältä näytä näin eturintamalta katsottuna"

Kun Maija lopulta herätettiin viikon nukuksissa olon jälkeen, hän ajatuksensa olivat hyvin sekaisin: Hän ei pystynyt puhumaan eikä kirjoittamaan. Sen lisäksi huoli perheen voinnista valtasi edelleen kriittisessä tilassa olleen naisen mielen. 

– Minulla oli kauhea hätä heistä. Mietin, ovatko hekin täällä kieli poskella. Tuli kauhea syyllisyys myös siitä, että selvisin. Sen käsittelemiseen meni kauan, hän kuvailee ajatuksiaan. 

Kaikkein pahimman tunneryöpyn Maija kävi läpi pari päivää ennen sairaalasta pääsyään.

– Kaikkein pahin oli se, kun lopulta tajusin, että oikeasti muijasta meinasi henki lähteä. Se oli ihan käsittämätöntä: ihan kuin joku olisi lyönyt pesäpallomailalla päähän. Se oli paniikin ja valtavan kiitollisuuden yhdistelmä.

Maijan lähipiiri tiettävästi selvisi koronavirukselta. 

"En ole lähelläkään sitä, että palaisin työelämään"

Sairaalan jälkeinen aika on ollut totuttelua tuikitavalliseen elämään. Sitä voisi luulla, että sukkien pujottaminen jalkaan tai kauppaostosten purkaminen kaappiin tulee jostain syvältä selkärangasta tai lihasmuistista, mutta sitä se ei ole ollut Maijalle viikkoihin – kaikki on opeteltu uudelleen, vähitellen.

Maijan mukaan hänen tämänhetkinen vointi olosuhteisiin nähden on hyvä, vaikka haastattelua tehdessä Maijan äänestä on selkästi havaittavissa Maijan kehon – ja etenkin keuhkojen – käymä raju taistelu elämän ja kuoleman välillä.

– Olen jo yli kuukauden sairastanut, enkä ole vielä lähelläkään sitä, että palaisin työelämään. Joka päivä tietenkin jaksan enemmän, mutta matkaa siihen, että jaksaisin kävellä aamulla reilun kilometrin verran toimistolle, ja tehdä työpäivän, on valtavasti. En lähtisi auton rattiinkaan tällä hetkellä, en ole missään nimessä siinä kunnossa, Maija jatkaa. 

Kaikesta kokemastaan huolimatta Maija on tällä hetkellä toiveikas toipumisensa suhteen. Tällä hetkellä odotusarvona on, että keuhkot ja muu keho palaavat ennalleen, mutta toipumiseen menee kauan. 

– Keuhkoni ovat olleet niin pahassa jamassa, että aikaisintaan parin kuukauden päähän voisi ajatella sitä, että ne voisivat olla normaalit. Oireet ovat koko ajan helpottaneet, hän kuvailee tämänhetkistä vointiaan.   

– Kun tuossa aamulla jotain motkotin, lapset sanoivat, että äiti alkaa olla kohta ihan hyvällä mallilla, kun hän jaksaa mussuttaa samoista asioista kuin ennenkin, Maija sanoo ja naurahtaa poikansa letkauttamalle tilannekomiikalle. 

"Ei ole tarkoitus pelotella ketään, mutta..."

Maija oli aiemmin kuvitellut, ettei koronavirus voisi häneen tarttua. Ja jos tarttuisikin, se tuskin iskisi kovin pahasti – eihän hän kuulunut millään mittarilla riskiryhmään. 

Useiden viikkojen – kenties kuukausiksikin venyvä – sairastaminen tekivät tehtävänsä. Nyt Maija haluaa varoittaa kaikkia suomalaisia: korona ei katso, kehen se tarttuu. 

– Huomaa, kuinka ihmisiä on koskettanut se, kun tauti iskee lähelle. Olen perheenäiti, johon tavallinen pulliainen voi samaistua. Meillä on tarve sulkea tällaiset asiat pois mielestämme, että esimerkiksi influenssat tai muut eivät koske meitä, Maija kuvailee. 

– Ei ole tarkoitus pelotella ketään, mutta olen ainakin yrittänyt rummuttaa ihmisille, että sairaalapaikkoja ei ole loputtomasti. 

Lue myös: Ensihoitaja Jarno kohtaa koronaviruspotilaita eturintamassa – kuvasi pysäyttävän videon työstään: "Pysykää nyt sisällä, oikeasti"

Maija korostaakin, ettei Suomessa ei saada joutua tilanteeseen, jossa vakavasti sairastuneita ja tehohoitoa tarvitseviia on enemmän kuin hoitopaikkoja. 

– Tosiasia on se, että jos tilanne eskaloituu näin pahaksi, ilman tehohoitoa sinulla ei ole mahdollisuutta selviytyä.

Koronaviruksen taltuttanut naisen kokemuksen mukaan ihmisillä on ollut tarve kehitellä syy sille, miksi hän sairastui. Sille ei kuitenkaan ole mitään syytä, koronavirus vain tarttui katsomatta, kehen se iski. 

– Asia koetaan niin pelottavana, että se väkisin yritetään keksiä, miksi tuo sairastui. Pointtina tässä on kuitenkin ollut koko ajan se, että osa sairaastuu ja osa ei. Osa sairastuu todella vakavasti ja toiset pysyvät oireettomina, Maija tarkentaa. 

Jokainen suomalainen voi Maijan mukaan kantaa oman kortensa kekoon noudattamalla hallituksen asettamia linjauksia, ohjeistuksia ja suosituksia orjallisesti. Näin terveydenhuollon kapasiteetin kestävyys niin henkilöstön kuin laitteistonkin osalta on vakaammalla pohjalla.

– Laitoin myös jälkeenpäin palautetta siitä, miten upeaa työtä hoitajat tekevät. Olen niin kiitollinen heille ja heidän osaamiselleen: He tekivät kaiken, mitä voitiin – ei olisi voitu tehdä enempää. 

Lue myös: 67-vuotias Eila selätti koronaviruksen, kuoleman porteilla käynyt puoliso Jussi on edelleen tehohoidossa – "Noin hyvää miestä en koronalle anna"

Valtava tuki yllätti

Terveydenhuollon ammattilaisten lisäksi Maija nostaa hattua läheisilleen sekä ihmisille, jotka jopa yllättäen ovat eläneet hengessä mukana viimeisen kuukauden aikana. Myös hänen työyhteisönsä on ollut tiiviisti naiseen yhteydessä toipumisen aikana. 

– Kun avasin puhelimeni ensimmäisen kerran, hämmennyin niiden viestien määrästä. Niitä oli tulvinut ihan joka paikasta. 

Maijan mukaan jopa hänen ystävänsä ovat edelleen saaneet tuntemattomiltakin yhteenottoja, jossa Maijan kuulumisia ja vointia tiedustellaan. Kaikki yhteenotot lämmittävät toipuvan naisen mieltä.

– Se, mistä olen ollut erityisen yllättynyt, on ollut huomata, miten tärkeä ihminen minä monelle olen, Maija sanoo kiitollisena.