Maineikkaasta "eliittilukiosta" valmistuva Sofia toivoo, että arvosanoista ei stressattaisi niin paljon: "Elämä ei lopu siihen"

ylioppilas
Sofia Osipova valmistuu tänä keväänä ylioppilaaksi.MTV
Julkaistu 02.06.2023 15:00
Toimittajan kuva

Ville Eklund

ville.eklund@mtv.fi

Sofia Osipova kirjoitti tänä keväänä ylioppilaaksi. Opinahjonaan hänellä oli Etelä-Tapiolan lukio, joka on tullut tunnetuksi yhtenä Suomen parhaista lukioista. Joku voisi puhua jopa eliittilukiosta.

Hän kertoo, että haki lukioon 9,9:n keskiarvolla, koska halusi kouluun samanlaisia arvoja edustavien ihmisten kanssa, joille koulu on myös tärkeää. Hän on viihtynyt opiskelujen parissa, ja halusi ympärilleen ihmisiä, joista saada mallia ja lisämotivaatiota opintoihin.

– Loppupeleissä olen mieluummin vähän tyhmänä fiksujen keskellä kuin toisin päin, Osipova kertoo MTV Uutisille. 

Lue myös: Kevään parhaan ylioppilastutkinnon tehnyt Joona opettaa englantia kotilukiossaan: "Kieltämättä hyvät fiilikset"

”Olet riittävä arvosanoistasi riippumatta”

Hän toteaa, että vaikka motivoitunut ilmapiiri ympärillä on etu, voi siitä seurata myös hallaa opiskeluille. Kun ympärillä opiskelijat saavat kokeesta toiseen huippuarvosanoja, voivat omat hyvätkin tulokset näyttäytyä pettymyksenä. 

– Voi tulla riittämättömyyden tunnetta. On tärkeää, että sinulle näytettäisiin, että riippumatta arvosanoistasi olet riittävä, Osipova sanoo.

Ennen lukiota Osipova ajatteli, että hänen on pakko olla aina parhaimpien joukossa kaikessa. Hän kiittää erityisesti lukionsa opettajakuntaa, joka on osannut auttaa ja tukea opiskelijoita näiden stressin keskellä.

Lue myös: Rahalahja ylioppilaalle tai ammattiin valmistuneelle? Kysely selvitti, mikä on sopiva summa

10:51img

Tapakouluttaja Mirva Saukkola kertoi Viiden jälkeen -ohjelmassa, mitä valmistuvalle nuorelle kannattaa viedä lahjaksi. Mitä nuoret itse haluavat? Kysyimme kolmelta valmistuvalta.

Pänttäämisen paineet kovat

Vaikka Osipovalla oli kirjoituksiin valmistautuessa lepopäiviä, jatkuva lukeminen johti myös uupumiseen. Lukeminen vei valtaosan ajasta, ja harrastuksissa käynti ja ystävien näkeminen jäivät välistä.

– Päivät eivät enää erottuneet toisistaan. Ei se ole kenellekään tervettä. Pitää olla vähän urheilua, vähän kavereiden näkemistä ja vähän lukemista. Ei niin, että lukeminen vie kaikki voimat, hän sanoo.

Hän tietää, että jotkut hänen tuttunsa lukivat päivittäin 10–12 tuntia. Paineet näkyivät myös koulussa ja ihmissuhteissa.

– Tuli riitoja kavereiden kanssa, kun kaikki olivat niin stressaantuneita ylppäreistä, hän kertoo.

Lue myös: Moni kirjoittaa "älliä" ylioppilaskokeissa – tiedätkö, mitä laudatur oikeasti merkitsee?

Muuttaisi suhtautumistaan arvosanoihin: Tärkeintä yrittää parhaansa

Mitä Osipova muuttaisi näin jälkikäteen, jos voisi?

– En muuttaisi lukiovalintaani, mutta muuttaisin omaa suhtautumistani siihen, miten otan arvosanat itseeni, hän sanoo.

Nyt hän ajattelee, että tärkeintä on luottaa itseensä ja tehdä parhaansa, sen minkä pystyy.

– Kun teet ja yrität, niin tulee helpottuneempi olo, vaikka et onnistuisi joissain tavoitteissasi. Tiedät, että yritit. Se on minulle tärkeintä, Osipova sanoo.

Osipova kirjoitti hyvät arvosanat ylioppilaskirjoituksista. Kahden laudaturin lisäksi hän kirjoitti eximian, magnan ja cum lauden. Arvosanat riittivät myös opiskelupaikkaan, sillä niillä aukeni opiskelupaikka Aalto-yliopiston insinööritieteisiin ja varasija Aalto-yliopiston kauppatieteisiin. 

– Haluaisin korostaa sitä, että ei kuitenkaan kannata stressata liikaa. Se menee niin kuin se tulee menemään. Elämä ei lopu siihen, että jotkut kirjoitukset menevät huonosti. On aina varavaihtoehtoja.

Lue myös erilaisen opiskelupolun käyneen Sarbandin tarina:

Kun erityisoppilas Sarband Rashed sai ylioppilaskokeiden tulokset, hän alkoi itkeä: "Jes mä valmistun!"

Lue lisää: Pitkä matematiikka dominoi jo kenties liikaakin: Suomen kielen korkeakouluopintoihinkin saa siitä enemmän pisteitä kuin äidinkielestä

8:59img

Nuoret tyrmäävät yo-kirjoitusten poistamisen – tällaista on arki lukion digimaailmassa: "Osa opiskelee, osa pelaa" (29.9.2022)

Tuoreimmat aiheesta

Lukio