Valtioneuvoston kanslian vuoden 2020 tilinpäätöksestä selviää, että valtioneuvoston johtamiseen liittyvät kustannukset kohosivat viime vuonna 23,9 miljoonaan euroon.
Vuonna 2019 kulut olivat 17,9 miljoonaa euroa. Kasvua on kertynyt kuusi miljoonaa euroa.
Sanna Marinin (sd) hallituksen avustajajoukon eli ministereiden, valtiosihteerien ja erityisavustajien kulut ovat kasvaneet reilusti verrattuna parin vuoden takaiseen Juha Sipilän (kesk) hallituksen kuluihin vuonna 2018.
Aiemmin aiheesta uutisoineen Talouselämän mukaan vuonna 2018 avustajajoukon palkat olivat kuusi miljoonaa euroa. Viime vuonna Marinin hallituksen palkkakulut olivat 11 miljoonaa euroa, joten palkkakulut ovat kasvaneet kahden vuoden aikana hieman yli 83 prosenttia.
Avustajajoukko kasvanut reilusti
Reilua kulujen kasvua selittää Antti Rinteen (sd) aluksi luotsaaman hallituksen avustajamäärän kasvattaminen.
Sipilän hallituksessa erityisavustajia ja valtiosihteereitä oli poikkeuksellisen vähän, loppuvaiheessa 2,7 ministeriä kohden.
Rinteen hallitus nosti määrän 4,2 erityisavustajaan tai valtiosihteeriin ministeriä kohden. Perusteluksi Rinne esitti kesällä 2019 alkaneen Suomen EU-puheenjohtajuuskauden.
Marin ei pudottanut määrää EU-puheenjohtajuuskauden päätyttyä, vaan päinvastoin kasvatti sitä hieman – tällä hetkellä suhdeluku on avustajaa 4,3 ministeriä kohden.