Matkustaja joutui veriseen käsirysyyn poliisin kanssa junalippunsa vuoksi Englannissa: "Ei ollut mitään tarvetta sille, että kolme poliisia pitää hänestä kiinni"

1:49img
VR uusii kaikki digitaaliset lipunmyyntipalvelunsa syksyyn mennessä. Video ei liity artikkeliin.
Julkaistu 05.07.2019 22:01

Jonna Kumpula

jonna.kumpula@mtv.fi

Junamatkustaja joutui poliisien kanssa käsirysyyn epäselvän lipputilanteen vuoksi. Fyysisiä vammoja aiheuttaneesta välikohtauksesta kertoo muun muassa brittisivusto Metro.

Miesmatkustaja joutui junamatkansa aikana tappeluun paikallisten poliisien kanssa Englannin Milton Keynesissa aikaisin maanantaiaamuna.

Epäilyttävä välikohtaus sai alkunsa, kun viranomaiset lähestyivät 39-vuotiasta miesmatkustajaa poistaakseen tämän junasta.

– Mitä minä olen muka tehnyt, miesmatkustaja tiedusteli ihmeissään.

Viranomaisten mukaan poistamisen syynä oli se, ettei miehen junalippu kelvannut sellaisenaan. Väitteestä pöyristynyt matkustaja hiiltyi, ja poliisit katsoivatkin miehen käytöksen muuttuneen uhkaavaksi.

Junavaunussa olleet julkisen liikenteen turvallisuudesta vastaavat kolme poliisia tarttuivat karjuvaan mieheen ja painoivat tämän maata vasten.

– Satutatte nilkkaani, mies parkui poliisien käskiessä häntä rauhoittumaan.

Silminnäkijä ihmettelee: Poliisi lisäsi voimankäyttöään

Tilanne kärjistyi entisestään, ja poliisit käyttivät voimakeinoja voimallisemmin. Kuului kova paukahdus, minkä jälkeen miesmatkustaja muuttui silmin nähden tuskaiseksi.

– Mitä ihmettä jätkä, murskasit minun hampaani, matkustaja huusi kirosanoja säästelemättä.

Miehen sanoissa oli todella perää, sillä junanvaunussa oli useita veriroiskeita miesmatkustajan saaman iskun jäljiltä.

– Ei ollut mitään tarvetta sille, että kolme poliisia pitää hänestä kiinni. Se oli naurettavaa – katsokaa nyt, kuinka pieni mies matkustaja on, silminnäkijä kuvaili absurdia tilannetta kuvaamallaan videolla.

– Tämän vuoksi tällaisissa tapauksissa maahan painettu mies kuolee liiallisen voimakäytön vuoksi, videolla taivasteltiin poliisin toimintaa. 

Miesmatkustaja pidätettiin epäiltynä yleisen järjestyksen rikkomisesta. Häntä epäiltiin myös pidätyksen vastustamisesta.

Silminnäkijä ehti kuvata tilanteen videolle, joka on julkaistu muun muassa The Sun -sivustolla.

LUE MYÖS: Nainen irrotti katseen lapsesta vain sekunniksi – poika astui harhaan, putosi junan ja laiturin väliin

COLOURBOX6965046

Matkustajan junamatka päätyikin putkaan epäselvän lipputilanteen vuoksi. Kuvituskuva.

Oliko matkustajan pidätys aiheellinen?

Viranomaisten mukaan poliisit olivat hälytetty Bletchleyn asemalle sen jälkeen, kun matkustaja oli ollut verbaalisesti uhkaava junan henkilökuntaa kohtaan.

Mies oli ostanut junalipun asiaankuuluvalla tavalla Gold Card -kortilla, jonka haltija on oikeutettu muun muassa lippualennuksiin. Lippua tarkastanut konduktööri pyysi nähdä kortin, jota matkustajalla ei ollut näyttää.

– Hän (matkustaja) sanoi, että hänellä on lippu, mutta he (henkilökunta) sanoivat hänen tarvitsevan myös kortin. Hän (matkustaja) sanoi, että hänen ei tarvitse antaa korttia, silminnäkijä selvensi tilannetta.

LUE MYÖS: VR laittaa digitaaliset palvelut vaihtoon – uusia lippuautomaatteja otetaan käyttöön: "Tämä on superjännittävää, koska uudistukset koskettavat miljoonia ihmisiä"

Junayhtiön sääntöjä tarkastellessa kuitenkin ilmenee miesmatkustajan olleen väärässä.

– Sinulla tulee olla mukanasi vuotuinen ja kuvallinen Gold Card, ja jos junan henkilökunta pyytää, sinun tulee esittää voimassa oleva lippu yhdessä kortin kanssa, yhtiön ehdoissa sanotaan.

Sääntöjen mukaan kortittoman lipunostajan on mahdollista ostaa täysihintainen lippu alennuslipun sijaan. The Sunin mukaan miesmatkustaja oli kesken käsirysyn suostunut maksamaan täysihintaisesta lipusta, mutta sen sijaan vammoja saanut mies sai nyrkistä ja joutui putkaan.

Junamatkustaja vapautettiin myöhemmin, mutta tapauksen tutkinta jatkuu.

LUE MYÖS: Miikkaa solvattiin uhkaavasti yöjunan ravintolavaunussa – pettyi pahasti konduktöörien ylimieliseen käytökseen: "Heillä oli sellainen asenne, että mikä tässä muka nyt on ongelmana"

Lue kaikki uusimmat lifestyle-aiheiset artikkelit!

Lähteet: Metro, The Sun

Tuoreimmat aiheesta

Iso-Britannia