Edesmennyt Matthew Perry ei halunnut Frendit-sarjaan tiettyä kohtausta.
Edesmennyt näyttelijä Matthew Perry näytteli Frendit-sarjassa Chandler Bingiä, joka seurusteli Courteney Coxin esittämän Monica Gellerin kanssa.
Tv-sarjan viidennellä kaudella näyttelijä Lisa Cash nähtiin pienessä roolissa, mutta alun perin hänen hahmollaan oli tarkoitus päätyä suhteeseen Chandlerin kanssa.
– Olin erittäin innoissani. Käsikirjoituksessa Chandler menee hotellihuoneeseen ja tilaa huonepalvelun. Tulen paikalle hotellityöntekijänä ja päädymme puhumaan ja nauramaan ja välillemme muodostuu yhteys. Ja Chandler päätyy pettämään Monicaa kanssani, Cash kertoi, miten kohtauksen suunniteltiin menevän.
Perry ei kuitenkaan halunnut kohtausta sarjaan.
– Olimme harjoitelleet sitä, ja edellisenä päivänä kuvasimme liveyleisön edessä. Minulle kerrottiin, että hän meni käsikirjoittajien luo ja sanoi, ettei yleisö antaisi hänelle koskaan anteeksi Monican pettämistä, Cash muisteli TMZ:lle.
Cashin mukaan Perry oli luultavasti oikeassa, ja kyseinen kohtaus olisi muuttanut sarjan kulkua ja Chandlerin hahmoa.
Cashia ei leikattu kokonaan pois, vaan hänet valittiin myöhemmin lentoemännäksi kohtaukseen Rossin (David Schwimmer) ja Rachelin (Jennifer Aniston) kanssa.
Hän kuitenkin myönsi olevansa pettynyt, koska ei päässyt näyttelemään Perryn rinnalla.
Sarjassa kuitenkin esitettiin jakso, jossa Monica virheellisesti uskoo, että Chandler on pettänyt häntä. He kuitenkin pysyivät yhdessä sarjan 10. ja viimeisen kauden päätösjaksoon saakka.
Perry löydettiin kuolleena kotinsa porealtaasta 28. lokakuuta. Hänet haudattiin Los Angelesissa sijaitsevalle Forest Lawn Memorial Park -hautausmaalle perjantai-iltapäivällä 3. marraskuuta.
Lähde: Express