Frendit-sarjasta tunnettu Matthew Perry löydettiin kuolleena kotoaan 28. lokakuuta.
Frendit-tähti Matthew Perry löydettiin kuolleena kotinsa porealtaasta Los Angelesissa 28. lokakuuta. CNN:n mukaan Perryn kuolinsyyn selvittäminen vaatii lisätutkimuksia. Los Angelesin kuolemansyyntutkijan ohjeiden mukaan tapauksissa, joissa kuolinsyytä ei voida määrittää ruumiinavaushetkellä, kuolinsyytodistusta lykätään siihen asti, kunnes lisätutkimukset on saatu päätökseen.
CNN:n mukaan ruumiinavaus on siis suoritettu, mutta tutkijat odottavat toksikologisten raporttien tuloksia selvittääkseen Perryn kuolinsyyn. Tällaisten raporttien valmistuminen voi kestää viikkoja.
Lainvalvontalähteen mukaan tutkijat aikovat käyttää toksikologisia raportteja selvittääkseen, ovatko vieraat aineet vaikuttaneet Perryn kuolemaan. Rikosta ei kuitenkaan epäillä.
Lääkärinlausunnon mukaan näyttelijän jäännökset olivat sunnuntaina 29. lokakuuta valmiina luovutettaviksi Perryn lähiomaisille.
Perry on ollut hyvin avoin kamppailustaan päihdeongelman kanssa. Marraskuussa 2022 julkaistiin hänen muistelmateoksensa Frendit, rakkaudet ja iso kamala juttu. Teos ilmestyi suomeksi 24. lokakuuta. Kirjassa hän kertoo olleensa vieroituksessa 15 kertaa. Lisäksi hänelle on tehty 14 vatsaleikkausta.
Q with Tom Power -podcastissa vuonna 2022 Perry kertoi, että hän haluaisi tulla muistetuksi ennen kaikkea hyvin eläneenä, rakastavana ihmisenä, joka oli etsijä. Kaikista tärkeimpänä hän kuitenkin halusi tulla muistetuksi ihmisenä, joka halusi auttaa muita.
Perry tunnetaan erityisesti roolistaan Chandler Binginä Frendit-sarjassa, jota esitettiin vuosina 1994–2004.
Lähde: CNN