Poliisin mukaan Matthew Perryn kuolemasta tulisi syyttää useampaa ihmistä

Näyttelijän epäilyttävän yliannostuskuoleman tutkinta on päättymässä.

Frendeissä Chandler Bingiä näytellyt Matthew Perry kuoli lokakuussa 2023 ketamiinin aiheuttamiin akuutteihin vaikutuksiin 54-vuotiaana.

Vaikka kuoleman syy selvisikin ruuminavausraportista, on miehen kohtaloa tutkittu jo pidemmän aikaa.

Peoplen-lehden saamien tietojen mukaan näyttelijän ketamiinikuoleman tutkinta on tulemassa päätökseensä. Poliisin mukaan Perryn kuolemasta tulisi syyttää useampaa ihmistä.

Vuoden 2023 joulukuussa Los Angelesin kuolinsyytutkija lopetti Perryn kuolemaan johtavien syiden tutkinnan. Vuoden 2024 toukokuussa Los Angelesin poliisi päätti kuitenkin aloittaa tutkinnan yliannostukseen johtaneista syistä.

Lähteiden mukaan Yhdysvaltojen asianajajatoimisto tulee päättämään, nostetaanko tapauksesta syytteitä.

Ruumiinavauksessa todettiin, että Perry, joka oli tiettävästi ollut kuivilla 19 kuukautta, oli ketamiini-infuusiohoidossa, ja hänen viimeisin hoitonsa tapahtui vain puolitoista viikkoa ennen hänen kuolemaansa.

Kuolemansyyntutkija totesi kuitenkin, että hänen elimistössään kuolinhetkellä ollut ketamiini ei voinut olla peräisin kyseisestä infuusiohoidosta, koska ketamiinin puoliintumisaika on 3–4 tuntia tai vähemmän.

Hukkuminen, sepelvaltimotauti ja buprenorfiinin vaikutukset lueteltiin myös myötävaikuttaviksi tekijöiksi hänen kuolemaansa, joka todettiin tapaturmaiseksi. Buprenorfiinia käytetään opioideista vieroittautumiseen.

Ennen kuolemaansa Perry kertoi avoimesti kamppailustaan riippuvuuksien kanssa.

Lähde: People

Lue myös:

    Uusimmat