Matti Mattsson järkyttyi ajastaan – kysymys uran jatkosta veti hiljaiseksi: "Iso tutkiskelun paikka"

142008968
Lehtikuva
Julkaistu 30.07.2024 14:59
Toimittajan kuva
Antti Rämänen, Pariisi

antti.ramanen@mtv.fi

Matti Mattssonin karsiutuminen miesten 200 metrin rintauinnin välieristä aiheuttaa porilaisen taustatiimissä ison tutkiskelun epäonnistumisen syistä.

Mattsson jäi ajalla 2.11,18 alkuerissä 18:nneksi. Hän putosi toisena uimarina illan välieristä. Jatkopaikkaan olisi riittänyt pari kymmenystä parempi aika, jonka olisi pitänyt olla Mattssonille peruskauraa.

– Aika pyssyyn se jäi. Eka satanen lähti ihan hyvin ja sen jälkeen se jotenkin rupesi… tai ei se minun mielestäni alkanut edes painamaan. Se ei vain liikkunut, ja tämä ei todellakaan ole semmoinen tulos, millaisessa kunnossa oltiin. Tässä on aika iso tutkiskelun paikka, että miksi se ei nyt lähtenyt, Mattsson tuskaili.

– Odotin vähintään olevani paljon, paljon paremmassa kunnossa. En todellakaan tiedä, hän ihmetteli.

Kaikki näytti olevan kisapäivänä kunnossa. Pieni flunssa ehti vaivata Mattssonia muutaman päivän, mutta sitäkään hän ei tuoreeltaan lähtenyt syyttämään.

– Mielestäni kaikki oli niin kuin olettaa. Ainahan arvokisoissa alkaa tutkimaan itseään, että onko jotain ja onko vähän huonosti sitä ja tätä. 

– En tykkää jossitella, ja jonkunnäköinen pieni nuha tuossa oli tai jonkun kolme päivää vaivannut, mutta en minä koe, että se olisi mitenkään radikaalista vienyt tilannetta huonompaan suuntaan. En tykkää jossitella ja selitellä asioita. Ei kuulu tapoihin.

Ensimmäisen 100 metrin jälkeen Mattssonin väliaika oli 1.01,98, mikä oli sekunnin hitaampi kuin Tokion olympialaisten pronssiin riittäneessä Suomen ennätysuinnissa 02.07,13. Sen jälkeen vauhti hyytyi melkoisesti. Hän uskoi olevansa paljon paremmassa iskussa.

– Kyllä minä nyt ihan Suomen ennätyskunnossa olen. Mutta niin kuin sanoin, turha jossitella. Se tulos pitää tehdä tuolla altaassa. Ja miksi näin, niin sitä en todellakaan tiedä vielä.

– Joka kerta tämä pettymys tuntuu yhtä pahalta. Ja nyt ainakin tuntuu todella pahalta. Muistan, kun Rion kisat päättyivät pettymykseen, mutta kyllä tämä jotenkin harmittaa jotenkin ihan älyttömän paljon nyt.

30-vuotias uimari ei ollut vielä halukas miettimään uransa jatkoa.

– Se on hyvä kysymys. En tiedä. En minä haluaisi ainakaan tämmöiseen sitä lopettaa. Tästä ei ole kivaa ainakaan laittaa uikkareita naulaan tämmöisen jälkeen, mutta aika iso tutkiskelun paikka on, että mitä tästä eteenpäin.

– En mä nyt sano oikein mitään. Katotaan päivä kerrallaan, että mitä tapahtuu.

Tuoreimmat aiheesta

Pariisi 2024