Yhdysvaltain presidentti Joe Biden kehotti keskiviikkona kongressia hyväksymään maan hävittäjäkaupat Turkin kanssa, kertoivat New York Times ja Reuters viranomaislähteisiin nojaten.
Kaupan arvo on noin 18 miljardia euroa. Biden antoi kehotuksensa vain päivä sen jälkeen, kun Turkin parlamentti oli hyväksynyt Ruotsin Nato-hakemuksen.
Bidenin kehotus lähetettiin aseiden siirrosta vastaavien valiokuntien korkea-arvoisille jäsenille. He voivat kuitenkin vielä vaatia presidentin hallinnolta muun muassa Turkin ulkopolitiikkaa koskevia lisätakeita, ennen kuin he antavat suostumuksensa asekaupoille.
Valkoinen talo puolestaan lähetti kongressille oman kehotuksensa, jossa se kehotti jäseniä hyväksymään kaupat.
Lainsäätäjät ovat aiemmin kertoneet, että ennen kauppojen hyväksymistä he odottavat vielä Ruotsin hakemuksen virallista hyväksyntää, joka vaatii muun muassa Turkin presidentin Recep Tayyip Erdoganin allekirjoituksen.
Lue myös: Turkin parlamentti hyväksyi Ruotsin Nato-jäsenyyden – Sauli Niinistö: "Kun Ruotsi on jäsen, myös Suomen jäsenyys on valmis"
2:22
Turkin ulkopolitiikka jarruttavana tekijänä
Erdogan oli viimeksi joulukuussa liittänyt Ruotsin sotilasliittohakemuksen hyväksynnän hävittäjäkauppoihin, joiden avulla Turkki saisi 40 F-16-hävittäjää sekä vanhojen koneiden modernisointisarjoja.
Presidentti tapasi Yhdysvaltain ulkoministerin Antony Blinkenin Istanbulissa aiemmin tammikuussa. Tapaamisessa Blinken yritti vakuutella Erdogania siitä, että hävittäjäkaupat tulevat toteutumaan.
Kongressin edustajia on kuitenkin epäilyttänyt se, miten Turkki aikoo käyttää hävittäjiä, sekä se, miten Ankaran ulkopoliittiset tavoitteet voivat olla ristiriidassa Washingtonin kanssa.
Yhtenä suurena kiistakysymyksenä on ollut, että Turkin asevoimat on iskenyt jatkuvasti kurdijärjestö PKK:ta lähellä olevia YPG-kurdijoukkoja vastaan Syyriassa. Syyrian kurdijoukot olivat kuitenkin Yhdysvaltojen tärkeitä liittolaisia äärijärjestö Isisiä vastaan käydyissä taisteluissa.
Erdoganin ulkopolitiikkaan liittyvät epäilykset voivat tarkoittaa sitä, etteivät valiokunnat hyväksy hävittäjäkauppoja niin nopeasti kuin Biden haluaisi. Jos asekaupat hyväksytään valiokunnissa, voi kongressi hyväksyä hävittäjien myynnin hyvinkin nopeasti.