Venäläislehden korkean tason lähteet eivät usko, että Ukrainassa saavutetaan rauhaa kovinkaan pian.
Nimettömät lähteet Venäjän presidentti Vladimir Putinin lähipiirissä, Venäjän hallinnossa ja lainsäädäntöelimissä kertovat olevansa pettyneitä siihen, että sotaa Ukrainassa ei saatu päätökseen viime vuonnakaan.
Asiasta uutisoi riippumaton, Latviasta käsin työskentelevä venäläismedia Meduza.
– Päällimmäinen tunnetila on pettymys. Odotimme sodan päättyvän, sanoo yksi Meduzan lähde Venäjän hallituksesta.
Talouskysymykset hiertävät
Tyytymättömyyttä aiheuttavat lähteiden mukaan erityisesti sodan kielteiset vaikutukset venäläisyhtiöiden liiketoimintaan.
Venäläisen talouslehti Kommersantin mukaan liikealan toimijat ovat esimerkiksi kritisoineet Venäjän federaation keskuspankin päätöstä nostaa ohjauskorkoa.
Meduzan hallituslähteen mukaan Venäjän hallinnossa on odoteltu jonkinlaista ratkaisua, jossa Venäjään kohdistuvat pakotteet poistettaisiin rauhan saavuttamiseksi Ukrainassa.
Näin ei ole kuitenkaan käynyt, vaan esimerkiksi Euroopan unioni (EU) on asettanut aina vain uusia pakotteita.
EU hyväksyi viimeisimmän pakotepaketin Venäjää vastaan 16. joulukuuta 2024.
Lue lisää: Uusi Venäjä-pakotepaketti vahvistettiin – mahdollistaa poikkeusluvan Helsinki Hallin osakkeiden kauppaan
Moskovassa hyllyt pullistelevat yhä länsimaisia luksustuotteita
Pikainen rauha jäi haaveeksi
Meduzan lähteiden mukaan toivo pakotevyörytyksen päättymisestä haudattiin Venäjän hallinnossa viimeistään elokuussa 2024, kun Ukrainan joukot hyökkäsivät Venäjän Kurskiin.
Yhden Putinin lähipiiriin kuuluvan lähteen mukaan sota olisi kuitenkin voinut venyä vuoden 2025 puolelle, vaikka Ukraina ei olisi toteuttanut hyökkäystä Kurskiin.
– Presidentti (Putin) tykkää taistella, se on hänestä jännittävää. Miksi jättää asia puolitiehen, kun voit puristaa kaiken irti? pohtii yksi Putinin lähipiiriin kuuluva lähde Meduzalle.
Venäjän hallinnon eliitin joukossa kuitenkin myös toivotaan, että Putin painaisi kaasua. Meduzan lähteiden mukaan nämä henkilöt uskovat hyötyvänsä siitä, jos Venäjä siirtyisi täydelliseen sotatilaan.
Samaan aikaan hallinnossa ollaan epävarmoja siitä, mitä kävisi, jos sota päättyisi. Meduzan lähteiden mukaan rauha voisi aiheuttaa kriisin Putinin hallinnossa.
Lue lisää: Toveri länsijoukkojen lähettämisestä Ukrainaan: "En usko"
Kommentti: Ukraina teki "sensaatiomaisen" iskun ja nyt on kiire tehdä tsemppijournalismia
Trumpin paluu ei herätä toiveikkuutta
Meduzan hallintolähteiden mukaan Donald Trumpin paluu Yhdysvaltain presidentiksi ei saa Venäjän eliittiä erityisen toiveikkaaksi rauhansopimuksen syntymisestä.
Lähteiden mukaan Putinin ja Trumpin vaatimukset rauhan suhteen ovat erilaiset ja on vaikea nähdä, miten he voisivat saavuttaa kompromissin.