Melania Trump pitää edelleen äärimmäisen matalaa profiilia.
Yhdysvaltojen entistä presidenttiä Donald Trumpia vastaan nostettiin kuluvalla viikolla tiistaina 4. huhtikuuta syytteet hyssyttelytapauksesta, joka edelsi vuoden 2016 presidentinvaaleja. Tiistaina Trumpille luettiin New Yorkissa 34 syytekohtaa yritystietojen väärentämisestä.
Tiistai-iltana Trump piti puheen Floridan kodissaan Mar-a-Lagossa, jossa hänen seuranaan olivat muun muassa hänen lapsensa Tiffany Trump, Eric Trump sekä Donald Jr. Trump. Poissaolollaan Mar-a-Lagon juhlasalista loistivat kuitenkin sekä hänen vanhin lapsensa Ivanka Trump sekä vaimonsa Melania Trump.
Pitämässään puheessaan Trump kiitteli useita perheenjäseniään, kuten esimerkiksi Ivanka-tytärtään. Vaimoaan Donald Trump ei kuitenkaan maininnut lainkaan, kertoo Insider.
Lue myös: Melania Trump häipyi vähin äänin varjoihin – missä on nykyään kohusta toiseen ratsastanut "historian vastahakoisin" ensimmäinen nainen?
Donald Trumpia vastaan nostettujen syytteiden mukaan hän olisi käyttänyt kampanjarahojaan väärin "hyssyttelyrahoina", joilla olisi maksanut aikuisviihdetähti Stormy Danielsille aikoinaan. Danielsin mukaan hänellä ja Donald Trumpilla oli suhde samalla, kun hän on ollut naimisissa Melania Trumpin kanssa. Donald Trump on kieltänyt väitteet suhteesta.
Melania Trump ei ollut puolisonsa mukana New Yorkissakaan, jossa Trumpille luettiin syytteet. Hänet on tiettävästi nähty viimeisen kerran yhdessä puolisonsa torstaina 30. maaliskuuta, jolloin he olivat lounastamassa Mar-a-Lagossa hieman sen jälkeen kun uutiset syytteistä tulivat julki.
People on kertonut aiemmin, että Melania Trump turvautuu kohun keskellä vanhempiinsa sekä Barron-poikaansa. Erään lähteen mukaan Melania Trump jatkaisi elämäänsä perheen Palm Beachin Mar-a-Lago -kartanossa huolimatta miehensä mahdollisesta rikossyytteestä.
– Melania elää omaa elämäänsä ja on edelleen onnellinen ollessaan Mar-a-Lagossa ympärillään ihmisiä, jotka rakastavat häntä ja jotka eivät koskaan puhu todellisuudesta tai pahaa hänen aviomiehestään, lähde sanoo.
Lähteen mukaan Melania Trump olisi vihainen väitetystä Trump-Clifford -jutusta, eikä hän halua kuulla puheita väitetystä hiljaiseksi maksamisesta.
– Melania on tietoinen siitä, kuka hänen miehensä on, ja pitää elämänsä positiivisena oman perheensä ja muutaman läheisen ystävänsä avulla, lähde sanoo.