Viime kaudella sekä valmistajien että Lewis Hamiltonin johdolla kuljettajien mestaruutta juhlinut Mercedes kertoo nyt sangen huolestuttavia uutisia muita F1-talleja ajatellen. Mercedes on omien sanojensa mukaan löytänyt ratkaisun sen viime kauden isoimpaan ongelmaan.
Teknisen johtajan James Allisonin mukaan tallin uusi auto, W10, on ”pehmeämpi” takarenkaille.
Tämä oli Mercedeksen isoin murheenkryyni viime kaudella.
– W09:n suurin parannus oli se, että pystyimme olemaan kilpailukykyisiä radoilla, joissa olimme olleet vaikeuksissa aiemmin, Allison sanoi Mercedeksen messuilla.
– Tästä huolimatta emme pystyneet takaamaan yhtä hyvää suorituskykyä takarenkaiden osalta kuin mitä kilpailijamme pystyivät.
Allisonin mukaan talli uskoo löytäneensä ratkaisun tähän ongelmaan.
– Olemme työskennelleet voimakkaasti jousituksen ja aerodynamiikan parissa, jotta auto olisi huomattavasti ystävällisempi renkaille. Toivomme, että olemme nyt kilpailukykyisiä kaikissa kilpailun vaiheissa ja jokaisella radalla, Allison mietti.
Viime kaudella Mercedes keräsi kasaan valmistajien sarjassa yhteensä 655 pistettä. Ferrari oli toinen (571) ja Red Bull kolmas (419).