Työ- ja elinkeinoministeriön työneuvosto on ottanut kantaa ruokalähettien oikeudellisesta asemaan.
Aluehallintovirasto pyysi työneuvostolta lausuntoja työaikalain soveltumisesta kahden yhtiön ruokalähettien työhön. Kyse on erityisesti siitä, tehdäänkö työtä työsuhteessa vai yrittäjäasemassa.
Työneuvosto katsoo antamissaan lausunnoissa, että ruokalähetit tekevät työtään työsuhteessa ja kuuluvat työaikalain soveltamisen piiriin.
– Vaikka työneuvoston lausunnot eivät ole sitovia, ne ovat merkittävä linjaus. Alustatalouden piirissä työskentelee Suomessa tuhansia ihmisiä, joiden aseman arviointiin työneuvoston kannanotto vaikuttaa. Oletan, että yritykset tekevät nyt omalta osaltaan tällaista arviointia, työministeri Tuula Haatainen sanoo.
Yhtiöt ovat pitäneet ruokalähettejä itsenäisinä yrittäjinä, joiden tekemään työhön ei sovelleta työlainsäädäntöä. Työneuvosto puolestaan katsoi, että työsuhteen tunnusmerkit täyttyvät ruokalähettien työssä. Työneuvosto äänesti ratkaisusta työnantajapuolen jättäessä eriävän mielipiteensä.
Kysymys on niin sanotusta alustavälitteisestä työstä. Työssä hyödynnetään yhtiön ylläpitämää digitaalista alustaa, jonka välityksellä ruokalähetit saavat tiedon kuljetustarpeesta. Yhtiö rekrytoi ravintoloita alustansa käyttäjiksi ja ruokalähettejä kuljetustehtäviin.