Mert Otsamo voitti pelkonsa ja lauloi suosikkiohjelmassa – myös läheiset kokivat yllätyksen: "Kukaan ei arvannut"

Kuudes hahmo poistaa maskinsa 3:44
Katso paljastus videolta!

Pukusuunnittelija Mert Otsamo yllätti Masked Singer Suomi -ohjelmassa. 

Masked Singer Suomi -sarjan tuoreimmassa jaksossa maskin joutui poistamaan Huisku-hahmo. Huisku-maskin takaa paljastui muotisuunnittelija Mert Otsamo.

Suunnittelija kertoo nyt MTV Uutisille tuntemuksiaan ohjelman ulostulon jälkeen.

– Tosi paljon tullut tsemppauksia. Kukaan ei arvannut. Osasin pitää sen hiljaiselossa.

Otsamo keräsi rohkeutta, jotta hän voisi voittaa pelkonsa ja esiintyä yleisön edessä. 

– Minulla on ollut iso pelko ja fobia mennä yleisön eteen, sellainen hölmöksi tulemisen pelko. Tajusin, että tämä on ihan hölmöä ajatella näin ja on tässä elämässä niin paljon isompiakin juttuja tullut selätettyä kuin tämä. 

Lapsena Aquan ja Spice Girl’sin kappaleita naapureille esittänyt Otsamo sai nyt uuden tilaisuuden laulaa yleisölle. 

– Ehkä teen joululevyn, Otsamo vitsailee. 

Muotisuunnittelija sai myös itse vaikuttaa Huisku-hahmon pukuun. 

– Iso hatunnosto ompelijalle. Siinä oli tuhat metriä organsa -hapsuja. Suunniteltiin se yhdessä. Oli tosi freesia. Ihastuin ja samastuin siihen hahmoon samantien, se oli hassutteleva alter egoni. 

Otsamo kertoo pukeutuvansa Huisku-hahmoon seuraavan kerran Halloweenina. 

Erityisen yllättynyt tähti oli ohjelman tuotannosta, johon liittyi todella paljon salailua. 

– Ajattelin, että siellä olisi nähnyt, vaikka toisia hahmoja, mutta se oli todella hyvin salattu. Hieno kokemus. Tuntui, että kukaan ei tiennyt, Otsamo kuvailee. 

Masked Singer Suomi lauantaisin klo 19.30 alkaen MTV Katsomossa ja MTV3-kanavalla.

Lue myös:

    Uusimmat