On eri asia olla loistava nuorten tasolla ja maailman kovimmassa jääkiekkoliigassa. Silti Patrik Laine ja Sebastian Aho ovat onnistuneet molemmissa.
Jukka Jalonen johti Lainetta ja Ahoa vuosi sitten nuorten MM-kisoissa, jossa kaksikko teki tuhoa Jesse Puljujärven kanssa. Keskushyökkääjä Aho ja laiturin paikalta maaleja sylkevä Laine olivat mukana myös miesten MM-kisoissa ja kun he saapuivat täksi kaudeksi NHL:ään, ei touhu ollut pelkkää katselua.
Jalonen oli nähnyt Laineen jäällä useaan otteeseen, mutta kun hän ensimmäisen kerran valmensi tamperelaista 1,5 sitten nuorten maajoukkueleirillä, hänen silmänsä aukesivat.
- Näin heti, kuinka hyvä pelaaja hän on. Se, että hän pelaa näin kovalla tasolla jo nyt NHL:ssä, on yllätys minullekin. Mutta se, mitä silloin jo näin, tiesin, etten ole itse juurikaan parempia pelaajia valmentanut, iästä riippumatta. Silloin tietää, että kovasta jätkästä on kysymys, Vuoden valmentajaksi valittu Jalonen sanoi Urheilugaalassa.
Tällä hetkellä aivotärähdyksen takia sivussa oleva Laine oli loukkaantumiseensa saakka NHL-tulokkaiden maali- ja pistekärki pisteillä 21+16 ja koko sarjan maalipörssissäkin kärkisijoilla. Kun 18-vuotias poikanen menee NHL:ään, yleensä hän on isoja poikia jäljessä fyysisesti: pelitempossa, luistelunopeudessa ja kamppailuvoimassa.
- Laine on isokokoinen, mistä on paljon etua. Hän on saanut voimaa pikku hiljaa lisää, se on varmaan osa-alue, jossa hän tulee kehittymään eniten vielä vuosien saatossa. Sitten kun on noin poikkeuksellinen laukaus, poikkeuksellinen kuitenkin pelikäsityskin, syöttötaito, kiekonhallinta, ulottuvuus, rohkeus, itseluottamu, ja kun ne saadaan yhteen, niin tuollainen inasen ehkä raakilekin pelaaja pystyy pelaamaan NHL:ssäkin korkealla tasolla noin nopeasti.
- Raakile siis siinä mielessä, että mitä potentiaalia hänessä on vielä olemassa. Ei niinkään suhteessa muihin, vaan itseensä. Siellä on vielä paljon varaa kehittyä monella fysiikan osa-alueella. Toki monella muullakin alueella varmaan, mutta se on ehkä se isoin juttu, Jalonen summaa.
"Aina oikeita ratkaisuja"
Laineen ottaessa räjähdysmäisesti paikkansa NHL:stä, on Ahon lento kiihtynyt kiihtymistään kauden edetessä. Hän on napsinut 43 peliin tehot 10+13, mikä on suomalaiselle tulokkaalle iso lukema. Laine on 194-senttinen, joten 13 senttiä lyhyemmällä ja noin 80-kiloisella Aholla ei ole Jalosen mainitsemaa kokoetua, päinvastoin hän voisi kokonsa puolesta jäädä helpostikin muiden jalkoihin.
- Hän on taas niin kokonaisvaltainen pelaaja ja pelikäsitys on niin hyvä, että hän pystyy ennakoimaan ja tietää mitä pelissä tulee tapahtumaan. Hän vain tekee koko ajan oikeita ratkaisuja kentällä, Jalonen ihastelee.
- Peli kuitenkin perustuu siihen, että pelaajan aivot raksuttavat koko ajan. Pelaaja ei välttämättä tiedosta asioita, mutta se, miten hän liikkuu ja sijoittuu ja tekee niitä oikeita juttuja. Joku on puoli sekuntia myöhässä, Aho menee oikeaan aikaan tai kun pitäisi mennä kaksi metriä oikealle, joku menee vasemmalle.
- Vaikka Aho on hoikka poika ja vähän kevyenoloinen, hän on kuitenkin erittäin hyvä kamppailemaan ja pärjää isompiakin kavereita vastaan sillä, että on oikea-aikainen ja taitava. Hänellä on nopea ja vahva maila ja hän ennakoi tilanteet. Hänellä on eri elementtejä kuin Laineella, molemmat ovat erilailla huippupelaajia, Jalonen tiivistää.
Jalosen Vuoden valmentaja-tittelin lisäksi Nuorten MM-joukkue keräsi suuren saaliin Urheilugaalassa. Kultaryhmä arvostettiin Vuoden joukkueeksi, minkä lisäksi Laine palkittiin Vuoden nuori urheilija, Vuoden läpimurto sekä Vuoden jääkiekkoilija –palkinnoilla. Lisäksi Kasperi Kapasen jatkoaikamaali MM-finaalissa arvostettiin yleisöäänestyksellä Vuoden sykähdyttävimmäksi urheiluhetkeksi.