Microsoft? Apple? Amazon? Ei, tässä on nyt maailman arvokkain yhtiö – nahkatakkijohtaja kuin "teknologian Taylor Swift"

Siruvalmistaja Nvidiasta on tullut maailman arvokkain yhtiö sen osakkeen arvon noustua kaikkien aikojen korkeimmalle tasolleen viime tiistaina.

BBC kertoo, että Nvidia on nyt 3,24 biljoonan, eli 3240 miljardin dollarin arvoinen. Yhtiön arvo on lähes tuplaantunut vuoden alusta lähtien. Nvidia on täten ohittanut arvossa teknologiajätti Microsoftin. Apple jäi kelkasta aiemmin tässä kuussa.

Nvidian suunnaton nousu on saanut valtavasti potkua ”teknologiasektorin uudesta kullasta”, eli tekoälystä. 

Vielä kahdeksan vuotta sitten Nvidian arvo oli vain prosentin luokkaa sen nykyisestä arvosta. Tuolloin Nvidia kisasi AMD:n kanssa parhaista tietokoneiden näytönohjaimista. Nvidia hyötyi merkittävästi myös virtuaalivaluutta Bitcoinin louhinnasta, jossa on käytetty laskennassa tehokkaita näytönohjaimia.

Viime vuosina Nvidia on hyötynyt tekoälyn tarvitsemasta siruvalmistuksesta.

Johtajasta supertähti

Samaan aikaan mustaan nahkatakkiin pukeutuva Nvidian johtaja Jensen Huang on noussut mediassa otsikoihin ja kuviin eräänlaisena supertähtenä. Metan johtaja Mark Zuckerberg on kutsunut 61-vuotiasta Huangia kuvaavasti ”teknologian Taylor Swiftiksi”.

Synnyinseudullaan Taiwanissa ihmiset ovat jopa alkaneet fanittaa Huangia samalla tavalla kuin rocktähtiä.

Lue myös:

    Uusimmat