Lehtisaaressa surmatun miehen vaimo kertoo järkyttävistä tapahtumista arvoasunnolla: "Se sanoi, että tunge se kokonaan"

Oikeudessa on kuultu Lehtisaaressa surmatun 27-vuotiaan miehen vaimoa. Nainen oli itse paikalla tilanteessa, jossa miestä pahoinpideltiin julmasti joitain kuukausia ennen henkirikosta. 

Lehtisaaren synkän rikosvyyhdin käsittely on jatkunut tänään Helsingin käräjäoikeudessa.

27-vuotiaan uhrin vaimo kertoi oikeudelle, että tutustui miehensä kanssa Lehtisaaren arvoasunnon omistavaan 34-vuotiaaseen naiseen sekä tämän 32-vuotiaaseen miesystävään alun perin viime kesänä.

Naisen mukaan pariskunta tuli tutuksi sen jälkeen, kun hänet ja hänen miehensä ryöstettiin Helsingin Vuosaaressa. 

Naisen mukaan 32-vuotias mies oli luvannut selvittää ryöstön tekijät. Naisen mukaan myöhemmin kuitenkin selvisi, että 32-vuotias mies olisi itse ollut ryöstön takana. 

Kävimme asiaa läpi ja hän sanoi, että hän selvittää asian ja on meidän tukenamme. Sitten selvisi, että hän oli koko ajan sen homman takana, nainen väitti käräjäoikeudessa.

Uhri kutsuttiin asunnolle

Viime tammikuussa nainen oli tästä huolimatta viettämässä aikaa pariskunnan luona Lehtisaaressa sijaitsevassa arvoasunnossa, kun hän kuuli asunnolla puhuttavan siitä, että hänen miesystävänsä olisi anastanut asunnolta jotain omaisuutta. 

Tapahtumien aikaan 27-vuotias mies oli majaillut tai ainakin viettänyt paljon aikaa kyseisellä asunnolla. Juuri tuolloin hän oli toisaalla.

Nainen kertoi käräjäoikeudelle, että mies kutsuttiin paikan päälle puhelimitse, ja pian hänen saavuttuaan alkoi väkivalta. Tapahtumat ajoittuvat tammikuun 11. päivälle. 

Ei hirveän monta minuuttia mennyt, niin kolmas mies repi **** (uhrin) huoneeseen ja sieltä kuului rytinää. 

Naisen mukaan miestä pahoinpideltiin rajusti ja hänet siirrettiin myöhemmin asunnon suihkutiloihin, missä hänet pakotettiin kuumaan suihkuun ja pahoinpitelyä jatkettiin eri tavoin.

Kun siinä oli vastarintaa, hänet hakattiin kerran tajuttomaksi, nainen muisteli tapahtumia oikeussalissa. 

Naisen mukaan hänen miehensä ei edes ymmärtänyt, miksi häntä pahoinpideltiin.

Miksi ei puuttunut?

Naisen kuvailemat väkivallanteot ovat hyvin rajuja.

Naisen mukaan pahoinpitelyn lomassa hänen aviomiehensä suuhun työnnettiin lasten lelumoottorisaha, miestä potkittiin ja hänen selkäänsä tehtiin viiltohaavoja. Mies myös pakotettiin penetroimaan itsensä muumilelulla.

Naisen mukaan paikalla ollut 34-vuotias surmatalon omistaja seurasi tilannetta vieressä ja jopa komensi miestä työntämään lelun syvemmälle sisään. 

Se sanoi, että tunge se vittu kokonaan, nainen kuvaili.

Naisen mukaan hänen miehensä alistettiin ja nöyryytettiin totaalisesti.

Naiselta kysyttiin oikeussalissa, miksi hän ei itse puuttunut tilanteeseen, jossa hänen aviomiestään rääkätään rajusti.

Uhrin vaimo kertoi kokeneensa, ettei hänellä olisi ollut mitään mahdollisuutta estää väkivaltaa. 

Nainen kertoi, että yritti pysytellä rauhallisena, koska toivoi vain, että hänen miehensä selviäisi asunnolta hengissä. 

Nainen kuvaili olleensa järkyttynyt, mutta yrittäneensä pitää ”pokerinaaman”. 

Tapahtumien jälkeen kaksikko pääsi lähtemään asunnolta. Naisen mukaan hänen miehensä ei uskaltanut hakea hoitoa vammoillensa. 

Uhri sai surmansa myöhemmin

Myöhemmin keväällä 27-vuotias mies surmattiin samalla Helsingin Lehtisaaressa sijaitsevalla arvoasunnolla. 

Tekijäksi syytetään 32-vuotiasta miestä, joka oli syyttäjän mukaan mukana myös tammikuussa tapahtuneessa väkivaltaisessa välikohtauksessa.

Synkän rikosvyyhdin käsittely alkoi Helsingin käräjäoikeudessa eilen ja jatkuu tänään.

32-vuotiasta miestä syytetään 27-vuotiaan miehen taposta. Syyttäjä vaatii miehelle pitkää vankeusrangaistusta.

Suoraan otsaan

Syytteen mukaan 27-vuotiasta uhria ammuttiin lähietäisyydeltä keskelle otsaa laittomalla .45 kaliiperin pistoolilla. Tilanne tuli yllättäen, kun mies istui arvoasunnon takkahuoneen sohvalla yhdessä asunnon omistajan kanssa.

Ampuja on myöntänyt laukaisseensa aseen, mutta kiistää tappaneensa uhria tahallaan. Hänen mukaansa hänen tarkoituksenaan oli vain säikäyttää 27-vuotiasta miestä ja ampua ohi.

Puolustuksen mukaan 27-vuotias mies olisi vain hetkeä aiemmin uhannut ampujan 34-vuotiasta vaimoa veitsellä. Puolustus vetoaa hätävarjeluun. 

Uhrin vaimo vakuutteli oikeudelle, ettei hänen miehensä ole "sellainen ihminen", joka uhkailisi toista henkilöä veitsellä.

– Ihmiset jotka tuntevat hänet tietävät, että hän oli kiltti ja hyvä ihminen.

Vaimon mukaan hänen miehensä piti 32-vuotiasta ampujaansa ystävänään.

– Sellaisena isoveljenä.

Toisaalta aiemmin tuotiin ilmi, että 27-vuotias mies myös pelkäsi 32-vuotiasta miestä. Oikeudessa on väitetty myös, että vanhemmalla miehellä oli eräänlainen henkinen valtasuhde uhriin.

MTV Uutiset Live raportoi suoraan henkirikoksen tapahtumapaikalta huhtikuussa. Katso raportti alta:

Ampuja tunnusti hätäkeskukselle

Henkirikosasiaan liittyen syytettynä on myös ampujan 34-vuotias vaimo, jota syytetään henkirikoksen sijaan lievemmistä rikoksista: ampuma-aserikoksesta ja pelastustoimen laiminlyömisestä.

Syyttäjän mukaan nainen ei osallistunut itse henkirikokseen, mutta oli tapahtumien aikaan paikalla, eikä hälyttänyt uhrille apua. Nainen on kiistänyt rikokset.

Hätäkeskukseen soitettiin vasta kaksi päivää tapahtuneen jälkeen. Uhria ampunut mies kertoi hätäkeskuspäivystäjälle, että ampui miehen "sekavuuspäissään". 

Hätäkeskuspuhelu kuunneltiin käräjäoikeudessa eilen. 

Puhelussa pariskunta ei maininnut siitä, että uhri olisi uhkaillut ketään veitsellä ennen ampumista. Sen sijaan pariskunnan nainen syytti uhria puhelussa siitä, että tämä olisi uhkaillut ja kiristänyt häntä aiemmin.

Naisen mukaan mies oli tehnyt näin, koska tiesi hänen olevan rikkaan suvun perijätär.

Tammikuun tapahtumat on kiistetty kokonaan

Tammikuun tapahtumiin liittyen pariskuntaa syytetään törkeästä ryöstöstä, törkeästä vapaudenriistosta ja törkeästä seksuaalisesta kajoamisesta. 

Näistä rikoksista syytettynä on myös 31-vuotias mies, joka ei liity henkirikokseen. 

Kolmikko on kiistänyt tammikuun väitetyt rikokset kokonaan. Puolustus on vierittänyt syytä tapahtumista uhrin vaimon harteille.

Syyttäjän mukaan rajun pahoinpitelyn taustalla oli pyrkimys ryövätä mieheltä auton omistus. Tapahtumien aikaan mies oli siirtänyt hallussaan olleen auton omistuksen surmatalon omistajalle. Tämän jälkeen autoa oli myyty eteenpäin.  

Puolustuksen mukaan auton omistus siirrettiin yhteisymmärryksessä.

Lue myös:

    Uusimmat