Mielenterveyden häiriöiden kustannukset ovat miljardiluokkaa. Panostuksia terapiaan ja mielenterveysosaamista kouluihin sekä työpaikoille. Tämä oli MTV Uutisissa vierailleen Mieli ry:n toiminnanjohtaja Sari Aalto-Matturin viesti.
Aalto-Matturi otti kantaa myös lääkitykseen.
– Kyllähän meillä masennuksen ja mielenterveyden häiriöiden on hyvin lääkekeskeistä. Lääkitys on usein se ainoa ja ensisijainen hoitomuoto. Psykoterapia tulee sitten viiveellä, jos silloinkaan.
– Sillä lääkityksellä voi olla ihan hyvä tuki terapialle, mutta ainoana hoitomuotona se saattaa jäädä pitkäaikaiseksi.
Tiistaina eduskuntaan jätetyssä terapiatakuu-kansalaisaloitteessa ehdotetaan, että terapiaan pääsisi jo ensimmäisen terveyskeskuskäynnin jälkeen. Mikä on tilanne tällä hetkellä?
– Suomessahan meillä ensisijaisesti psykoterapiaa on tarjolla ikään kuin kuntoutuksena pidempään jatkuneeseen masennukseen. Meillä on heikommin tarjolla psykoterapiaa alkuvaiheen masennukseen ja sen oireisiin.
– Tavanomaisesti puoli vuotta tai jopa vuosi on se aika, jonka voi ajatella kuluvan siitä ensimmäisestä terveyskeskuskäynnistä, mikä sitten myös tarkoittaa sitä, että sitten kun se terapia aikoinaan alkaa, niin se saattaa kestää useita vuosia, sen sijaan, että selvittäisiin lyhyemmällä lyhytterapiajaksolla. Tähän sillä terapiatakuualoitteella haetaan muutosta.
Esimerkiksi työkyvyttömyyseläkkeistä noin puolet johtuvat mielenterveyden häiriöistä. Millaiset kustannukset yhteiskunnalle on vuosittain näistä häiriöistä?
– OECD on laskenut, että kustannukset suomalaiselle yhteiskunnalle on noin 11 miljardia joka vuosi. Työkyvyttömyyseläkkeet, sairauspoissaolot ja tuotannon menetykset ovat isoja kulueriä. Näistä ennaltaehkäisevällä työllä ja oikea-aikaisella hoidolla saadaan myös säästöjä.
Aalto-Matturi seuraa ilolla mielenterveyden häiriöihin liittyvän tietoisuuden kasvua.
– Mutta usein se katse on siellä hoitamisessa ja sairauksissa. Kuitenkin tiedetään, että masennukseen ehkäisyyn laitettu euro on hyvä investointikohde.
Toiminnanjohtaja kannustaa lisäämään mielenterveysosaamista kouluissa, esimiestyössä ja kansalaistaitoina eri ammateissa.