Illanvietto turkulaisessa ravintolassa johti yllättäviin seuraamuksiin, kun järjestäytyneen rikollisryhmän jäsen otti ravintolassa riitaan joutuneen miehen silmätikukseen.
Mies oli ollut vuoden 2018 huhtikuussa viettämässä aikaa Piikkiössä sijaitsevassa ravintolassa, kun hänelle tuli riitaa siellä olleen naisen kanssa. Osapuolet eivät ainakaan naisen mukaan tunteneet toisiaan ennalta.
Lue myös: Rikollisjärjestö United Brotherhood on määrätty väliaikaiseen toimintakieltoon – poliisi voi puuttua jengiliivien käyttöön
Uhkailut jengiläiskontakteista kävivät toteen
Riidasta seuranneen käsikähmän seurauksena mies heitettiin ulos ravintolasta. Kiistakumppanina tullut nainen tuli kuitenkin ulos sanoen, että asia ei jää tähän: naisella näet on tuttuja United Brotherhood -liivijengissä.
Näin tosiaan oli, sillä naisen lapsen isä oli mukana United Brotherhood -jengin alaisuudessa toimivan Bad Union -jengin toiminnassa. Mies on poliisin oikeudessa kertomien tietojen mukaan ylennetty United Brotherhoodin puolijäseneksi.
Jengiläinen oli seuraavana päivänä kuunneltuaan naisen lähettämän viestin soittanut tämän kanssa riidelleelle miehelle ja sopinut tämän kanssa tapaamisen. Juotuaan tämän kanssa kahvit paikallisessa baarissa oli jengiläinen ilmoittanut, että anteeksipyyntö ei riitä. Miehen olisi maksettava hänelle 500 euroa.
Lue myös: United Brotherhoodin johtajaa vastaan nostettiin lukuisia vakavia syytteitä – yhteensä liki 40 syytettyä
Uhri ei uskaltanut kotiinsa kuukauteen
Miehen yritettyä opiskelijana alentaa hänelle määrättyä maksua 250 euroon jengiläinen ilmoitti, että hän tekee tähän reiän, jos maksua ei tule. Samoin kävisi, jos mies ottaisi yhteyttä poliisiin.
Kaksikko sopi useampia tapaamisyrityksiä maksun tiimoilta, joihin mies jätti saapumatta. Kerran jopa tapasivat kasvotusten, mutta silloin ulkopuolinen henkilö keskeytti tapaamisen. Lopulta mies päätti, ettei aio maksaa vaadittua summaa. Sen jälkeen hän kertoo saaneensa kaksi puhelua, joista kuului vain naurua.
Mies kertoi, että viimeisen yhteydenoton jälkeen hän ei mennyt kotiinsa seuraavaan kuukauteen, koska oli tuntenut olonsa turvattomaksi. Hän oli ottanut miehen uhkauksen todesta.
Jengiläinen ja hänen lapsensa äiti saivat lopulta tapahtuneesta ehdolliset tuomiot. Vuonna 1992 syntynyt jengiläinen tuomittiin törkeän kiristyksen yrityksestä vuoden ehdolliseen vankeuteen, vuonna 1991 syntynyt nainen taas neljän kuukauden ehdolliseen yllytyksestä kiristyksen yritykseen. Tuomiot pysyivät voimassa hovioikeudessa.