Kun Leijonat hyppäsi Jukka Jalosen menestyksekkään taipaleen jälkeen Antti Pennasen alaisuuteen, mielenkiinto kohdistui siihen, että mikä muuttui?
Jo Karjala-turnausviikon ensimmäisissä, tiistain harjoituksissa saattoi aistia sen, että Leijonien peliin haettiin tiettyjä rytmimuutoksia. Niin pelin avaamisessa kuin paineen annossa.
Näitä samoja piirteitä näkyi myös torstain Sveitsi-ottelussa.
– Omista pyritään lähtemään pikkuisen vikkelämmin. Nykypäivänä jääkiekko on kuitenkin aika nopea peli. Tietyt nyanssit ovat muuttuneet, mutta pohjilla on edelleen paljon samaa, Leijonien avainpuolustaja Mikko Lehtonen kuvaili Antti Pennasen aikakauden ensipuraisua MTV Urheilulle.
– Alku tuntui hyvältä, mutta vielä ollaan opin tiellä, Lehtonen jatkoi.
LUE MYÖS: Antti Pennanen koki draamaa Leijonat-debyytin lopussa – vedettiin pois TV-haastattelusta
Lehtosella riittää kompetenssia kuvailemaan Jalosen ja Pennasen aikakausien eroja. Lehtonen oli mukana Jalosen jälkimmäisen Leijonat-jakson kaikissa isoissa voitoissa.
Hän viiletti Leijonien takalinjoilla keväällä 2019, kun Suomi otti yllättäen MM-kultaa Bratislavan kisoista. Lehtonen oli mukana, kun Suomi nappasi olympiakultaa Kiinasta ja MM-kultaa Tampereen kotikisoista vuonna 2022.
Sama kokemuspankki on myös Leijonien 36-vuotiaalla hyökkääjällä Harri Pesosella.
– Pyrimme pelaamaan nyt tietyissä hetkissä vähän nopeammin, mutta eivät ne pelin ison kuvan periaatteet ole hirveästi muuttuneet. Vaatimustaso on yhä sama kuin aiemmalla huippuvalmentajalla, Pesonen nyökkäilee.
Pesonen vetoaa siihen, että otanta on vielä varsin pieni, kun hän alkaa vertailla Jalosen ja Pennasen aikakausia.
– Vähän on erilaisia palavereita ja vähän on erilainen tyyli valmentaa ja niin edelleen. Mutta isossa kuvassa meno on ollut aika samanlaista nytkin kuin aiemmin. Rento meininki, Lehtonen kuittaa.
Lehtonen iski Leijonien 1–2-kavennuksen ja Pesonen vastasi Suomen 2–2-tasoituksesta torstain Sveitsi-ottelussa. Leijonat otti lopulta voiton, kun Robin Salo iski jatkoajalla 3–2-osuman Sveitsin verkkoon.
RAPORTTI: Antti Pennasen Leijonat-ura dramaattisesti liikkeelle – näyttävä nousu Helsingissä
Leijonat kohtaa Karjala-turnauksessa vielä lauantaina Tshekin ja sunnuntaina Ruotsin.