Mikä nöyryytys! Suomalaisseuroille kylmää kyytiä eurokentillä

FC Lahti, Elfsborg, 2015
FC Lahden pelaajat poistuivat nöyryytettyinä Boråsista.
Julkaistu 10.07.2015 09:14

MTV SPORT

VPS ja FC Lahti joutuivat varsinaiseen pyöremyrskyyn Ruotsissa ja SJK nöyrtyi toistamiseen islantilaisseuraa vastaan, kun kaikkien suomalaisseurojen taival jalkapallon Eurooppa-liigassa päättyi jo avauskierrokselle.

Kotikentällään urhollisen 2-2-tasapelin pelannut FC Lahti hävisi torstaina Boråsissa Elfsborgille 0-5. VPS sai turpaan lähes samalla mitalla Tukholmassa, kun AIK murjoi vaasalaisia 4-0-lukemin.

Kotiottelussaan islantilaiselle Hafnarfjördurille 0-1 hävinnyt SJK oli hampaaton myös vierasottelussaan. Seinäjokiset aloittivat ottelun hyvin, mutta ottelu päättyi lopulta islantilaisten 1-0-voittoon lisäaikamaalilla. SJK ei saanut lopussa kunnon maalipaikkoja pelin viemiseksi jatkoajalle.

Suomalaisseuroista eurokentillä nähdään tällä kaudella enää HJK, joka aloittaa Mestarien liigan karsintansa ensi viikolla liettualaista FK Ventspilsiä vastaan. Avausottelu pelataan tiistaina Liettuassa.

Tuoreimmat aiheesta

Eurooppa-liiga