Vuoden 1994 vapunaattona traagisessa onnettomuudessa kuollut F1-kuski Roland Ratzenberger oli hyvä ystävä Mika Salolle, joka sai kuulla itävaltalaisen kuolemasta kaksikon tunteneelta japanilaiselta kuppilan pitäjältä.
Kuusi vuotta Saloa vanhempi Ratzenberger toimi suomalaisen ajovalmentajana jo, kun tämä aloitteli Englannissa F3-tiimissä. He ystävystyivät pian ja ajoivat pitkään yhdessä Japanin formulasarjoissa.
LUE MYÖS: F1-kuski väisteli tragedian paljastamista tiimilleen – katuu ratkaisuaan karmivalla onnettomuuspaikalla: "Se riitti minulle sen tajuamiseen, että hän oli mennyttä"
Salo kertoo tutustumisesta 33-vuotiaana kuolleeseen Ratzenbergeriin Heikki Kullan kirjoittamassa kirjassa Mika Salo – Elämäni (readme.fi 2019).
– Tulihan niitä hyviä kavereita muistakin, mutta Roland oli kyllä kaikkein läheisin. Hän oli rehellisesti aina vain oma itsensä eikä yrittänytkään olla mitään muuta, Salo kertoo kirjassa.
– Roland pyörikin kanssani tosi paljon siellä, mutta ei siitä opettamisesta kyllä mitään tullut. Meillä oli vaan koko ajan muuten niin hauskaa.
– Kun lähdin Japaniin, Roland ajoi myös siellä ja asui aika paljon minun luonani. Hän yritti säästää rahaa johonkin linnanostoon Salzburgista eikä halunnut tuhlata yhtään rahaa. Kun oma tiimini oli ostanut minulle kämpän, Roland notkui sitten yöt siellä minun lattiallani, Salo muistelee.
Juttu jatkuu kuvan alla.
Baarin pitäjä tunnisti Salon ystävän televisiosta
Kaksikon tiet erosivat, kun Ratzenberger sai kaudeksi 1994 sopimuksen Simtek-talliin, joka kuului F1-sarjan hännänhuippuihin. Ensimmäisestä kisasta Brasilian Interlagosissa itävaltalainen karsiutui pois aika-ajossa. Toisessa osakilpailussa, hänelle tutulla Japanin Aidan radalla ajetussa Tyynenmeren GP:ssä Ratzenberger oli 11:s.
LUE MYÖS: Mika Salo törmäsi Michael Schumacherin häikäilemättömyyteen jo nuorena – hurja muisto yhteenotoista formulaluokassa
Sitten koitti kohtalokas Imolan viikonloppu. Vaurioituneella etusiivellä aika-ajossa parannusta yrittänyt kuski menetti autonsa hallinnan ja syöksyi hurjasta vauhdista seinään. Hänet todettiin kuolleeksi heti Bolognaan sairaalaan kuljettamisen jälkeen.
Salo ei tiennyt ystävänsä kohtalosta mitään vielä aika-ajojen kuluessa. Hän asui edelleen Japanissa ja näki tapauksen uutisista myöhemmin illalla.
– Olimme kaverien kanssa jossain viettämässä iltaa, kun ravintolan pitäjä tuli kysymään, etteikö tuo tuolla televisiossa ole se, kenen kanssa olin käynyt siinä paikassa usein.
– Sitten katsoin telkkaria ja näin, kun Rolandin pää vain retkotti siinä romussa verta kypärässä. Tuli ihan kamala olo, Salo sanoo.
Juttu jatkuu kuvan alla.
Kuolema loi varjon oman F1-uran alkamisen ylle
Salo ja Ratzenberger olivat vuosien saatossa muun muassa vierailleet toistensa kotimaissa aikaa viettämässä, joten isku oli kova. Jopa niin kova, että Salon lähipiiri alkoi huolestua tilanteesta. Hän istui kotonaan tuijottaen traagista onnettomuudesta uudestaan ja uudestaan.
– Roland oli suurenmoinen ystävä. Kuljimme paljon yhdessä.
– Oma F1-uranikin olisi varmasti tarjonnut minulle enemmän iloa, jos hän olisi ollut vielä mukana, Salo uskoo.
Salo debytoi F1-sarjassa Lotuksen kuskina vielä saman kauden kahdessa viimeisessä kisassa Japanissa ja Australiassa.