Mikä söpö otus! Erittäin harvinainen puna-albiinokuutti voi tarvita uutta kotia – tutkijat pelkäävät, etteivät lajitoverit hyväksy kummajaista

1109-tyuleniy-hylje
Vladimir Burkanovin instagram -tili / Sergey Fomin / Google Earth
Julkaistu 11.09.2020 14:23
Toimittajan kuva

Anna Egutkina

anna.egutkina@mtv.fi

Punertava väri ja siniset silmät erottavat Siperian Ohotanmerellä elokuussa syntyneen albiinokuutin muista, mustista kuuteista, kirjoittaa Independent.

Tutkijoiden mukaan erittäin harvinaiseksi luokitellulla albiinokuutilla saattaa olla edessään varsin yksinäinen elämä, koska sen lajitoverit eivät välttämättä hyväksy sitä poikkeavan ulkonäkönsä vuoksi.

Noin vuosikymmen sitten samalla saarella Siperiassa syntyi myös albiinokuutti, jonka muut aikuiset hylkeet hylkäsivät ja jättivät kuolemaan villin luonnon armoille. Nafanjaksi nimetty albiinokuutti pelastettiin tuolloin ja vietiin akvaarioon Venäjän Mustanmeren rannalle, missä se sai innokkaan ja runsaslukuisen someseuraajien joukon.

Hyväksytäänkö joukkoon?

Nyt tutkijat odottavat jännityksellä, mitä tapahtuu tämän vähän aikaa sitten syntyneen kuutin kohdalla. Pitääkö sekin pelastaa vai onko muiden hylkeiden suhtautuminen siihen suopeampaa kuin Nafanja-paran kohdalla? Vielä on liian aikaista sanoa. 

Suojelututkimusta Siperian saarella tekevään tutkimusryhmään kuuluva meribiologi Vladimir Burkanov sanoo, että albiinokuutilla on vielä toivoa siitä huolimatta, että muut lajitoverit osoittavat joitakin hylkäämisen merkkejä. 

– Tämä kuutti näyttää ravitulta ja aktiiviselta, joten sen emo selvästi ruokkii sitä hyvin. Kuuttia ei jahdata tai purra sen laumassa, Burkanov kommentoi.

Mahdollisuuden albiinokuutin syntymiselle ovat yksi 100 000:sta. Koska albiinoilla on hyvin heikko näkö, niiden on vaikea selvitä luonnossa etenkään ilman lajitovereitaan.

Tuoreimmat aiheesta

Luonto ja eläimet