Työehtosopimuskierros on ollut käynnissä kuukausia. Sopimuksia on saatu, työtaisteluita on nähty, ja valtakunnansovittelijan toimistolla on riittänyt kuhinaa. Pahin voi olla kuitenkin vielä edessä, kun julkisen puolen neuvottelut tiivistyvät, kirjoittaa Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen.
Käytössä on ollut koko työmarkkina-arsenaali: kovat puheet, työtaistelut, uhkailu, painostus, kiristys – ja neuvotteluiden jälkeen lopputuloksen kaunistelu, joka hipoo totuuden rajoja.
Joitakin yrityksiä on uhkailtu mafiatyyliin lakkolistalla, jos ne eivät allekirjoita – sanaakaan muuttamatta – ammattiliiton tekemää sopimusta.
Yleensä kiemuroiden jälkeen on saatu sopimus, jossa on kutakuinkin sama yleislinja: palkankorotus runsaan kahden vuoden aikana 3,3 prosenttia ja kiky-tuntien poistuminen tai korvaaminen järjestelyllä, joka vaivoin avautuu työehtosopimuksista.
Sovittu korotuslinja on suurelle osalle yrityksiä väärä. Yritysten näkökulmasta liittokohtaiset sopimukset ovat yhtä keskitettyjä kuin keskusjärjestöjen aikanaan tekemät.
Paikallinen sopiminen ei ole sopimuksissa juuri edennyt.
Suomalainen työmarkkinakone on epäkunnossa, kun yksi sopimus vaatii kymmeniä neuvotteluja ja kasan työtaisteluita, eikä lopulta juuri mikään muutu.
Toki on myös aloja, joilla homma jotenkin toimii.
Suljetun talouden systeemi
Työmarkkinoiden pääongelma ei ole kuitenkaan ontuva neuvottelujärjestelmä ja -kulttuuri. Ongelma on syvempi: rakenteellinen valuvika. Suomen työmarkkinamalli on suljetun talouden systeemi.
Se ei asiallisesti kykene laskemaan kustannustasoa. Puhe ”ilmaisista” kiky-tunneista ja intohimo niiden poistamiseen on tästä karu esimerkki.
Se ei ota riittävästi huomioon, että toimialat ja yritykset muuttuvat, yritysten ja työntekijöiden tarpeet eriytyvät, kansainvälinen kilpailu kovenee ja Suomi on avoin talous – kuin lastu kansainvälisen talouden välin myrskyävillä laineilla.
Suomen työmarkkinamalli on synnyttänyt paljon ongelmia: palkat eivät jousta, järjestelmä ei huomioi yritysten eroja, irtisanomisen vaikeus hidastaa palkkaamista, ulkomaista työvoimaa vierastetaan ja pieniä yrityksiä sekä järjestäytymättömiä työntekijöitä syrjitään.
Poliitikkojen pitää ottaa vastuu
Kenellä on vastuu järjestelmän uudistamisesta?
Työmarkkinaosapuolet haluavat pitää kiinni omana pitämänsä uudistamisesta. Valitettavasti historia osoittaa, että se ei onnistu.
Järjestöillä – niin työnantaja- kuin työntekijäliitoilla – on ollut siihen mahdollisuus vuosikymmeniä, mutta kovin vähän on tapahtunut.
Siksi poliitikkojen pitää ottaa se vastuu, joka heille kansanvallassa kuuluu.
Lakien uudistaminen on eduskunnan tehtävä. Hallituksen on tehtävä ehdotuksia, jotka turvaavat Suomessa asuville työn ja toimeentulon sekä yhdenvertaisen kohtelun.
Erityisesti katse kohdistuu tulevaan hallitukseen. Nykyinenkin voi tehdä uudistuksia, vaikka se ei ole sille helppoa, koska vasemmalla liiton etu kulkee yleensä työntekijän edun edelle.
Jos poliitikot eivät tee osaansa, työnantajayritysten on otettava ohjat käsiinsä. Niillä on monia keinoja vauhdittaa muutosta.
Ihmisille oikeus päättää asioistaan
Mitä sitten pitäisi tehdä?
Pitää rakentaa järjestelmä, jossa jokainen yritys ja työntekijä on lain ja sopimusten edessä yhdenvertaisessa asemassa riippumatta siitä, onko liiton jäsen. On ennenkuulumatonta, että järjestäytymättömiä syrjitään jo lainsäädännössä.
Syrjinnän lopettamisen tärkeyttä korostaa vauhdilla laskeva järjestäytymisaste; yhä useampi haluaa pysyä liittojen ulkopuolella. Myös heillä pitää olla sanansa työpaikoilla.
Pitää olla toisin sopimisen oikeus. Jos työehtosopimus ei palvele yrityksen ja työntekijöiden tarpeita, pitää olla oikeus sopia yhdessä toisin. Ihmisten pitää saada päättää omista asioistaan.
Askel oikeaan suuntaan olisi sopimisen kieltojen – niitä on noin 50 – poistaminen lainsäädännöstä. Se on hyvä savotta nykyhallitukselle, koska se vastaa myös hallitusohjelman kirjauksia.
Pitää väljentää ja joustavoittaa työelämän lainsäädäntöä, jotta kaikki yritykset ja niiden työntekijät saavat paremmat työkalut menestyä.
Pienten yritysten äänen pitää kuulua paremmin. Se kuuluu parhaiten, kun sopiminen siirtyy laajalti työpaikoille. Pienet ja keskisuuret yritykset ovat olleet suomalaisen työmarkkinajärjestelmän huutolaisia, joista ei ole juuri välitetty.
Lisäksi pitää uudistaa työrauhasääntelyä. 1940-luvulla luotu säätely on vanhentunut. Uutta sääntelyä tarvitaan tukilakkoihin, poliittisiin lakkoihin ja lakkosakkoihin. Nykysääntely pilkkaa työrauhaa, koska aina löytyy joku syy, jonka vuoksi siitä ei tarvitse välittää.
MIKAEL PENTIKÄINEN
Kirjoittaja on Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja.