Itku, nauru, hikka – asioita, jotka olemme jokainen kokeneet, mutta joiden tarkoitusta tai outoutta pysähtyy harvoin pohtimaan. Lifeslittlemysteries.com listasi ihmiskehon pienet erikoisuudet, joita koemme joka päivä, mutta joissa ei vaikuta olevan järkeä.
Itkeminen
Suru saa kyynelet tulvimaan silmiimme. Muilla eläimillä ei nykytiedon mukaan ole ihmisenkaltaista kykyä itkeä tunteiden vuoksi.
Itkun avulla välitetään stressin ja surun tunteita muille. Tiedemiehet uskovat, että kyynelet saattavat sisältää myös sellaisia hormoneja ja proteiineja, jotka keho haluaa ulos itsestään. Se voi olla syy itkun helpottavaan vaikutukseen.
Hikka
Hik! Hik! Hik! Ärsyttävää!
Hikan aikana palleamme kouristelee tahtomattamme. Omituista kyllä hikka vaikuttaa olevan ärsyttävän lisäksi täysin turha ominaisuus. Erään teorian mukaan se on jäänne primitiivisestä imemisrefleksistä, jolla ei enää ole käyttöä.
Nukkuminen
Kolmasosa elämästämme kuluu unessa, mutta unta ymmärretään vielä melko huonosti.
Unen aikana keho huoltaa itseään ja tuottaa esimerkiksi kemikaaleja, joita käytetään aivojen kehityksessä. Useiden teorioiden mukaan uni onkin elintärkeää muistin ja oppimisen kannalta. Se saattaa myös juurruttaa episodimuistin käsittelemiä asioita pitkäkestoiseen muistiin.
3D-näkö
Miksi mennä elokuviin, kun meillä on jo 3D-näkö! Hieno ominaisuus, se myönnettäköön, mutta mistä se johtuu?
3D-näkö johtuu kolmesta aivojen suorittamasta "tempusta". Aivomme ottavat kahden erillisen silmämme esittämät kuvat ja yhdistävät ne niin, että syntyy syvyysvaikutelma. Kun esimerkiksi ohitamme jonkin kohteen, aivot laskevat alitajuisesti ajan, jolla lähempänä ja kauempana olevat esineet tuntuvat "liikkuvan". Kun taas katsomme asiaa lähellä meitä, aivot havaitsevat, missä suhteessa silmämme liikkuvat ja päättelevät sitten, miten kaukana katsomamme kohde on.
Punastuminen
Tämä varsinkin teiniajoilta tuttu ilmiö on universaali reaktio sosiaaliseen huomioon. Jokainen on kokenut sen. Punastumista tapahtuu varsinkin silloin, kun tapaamme tärkeä henkilön, saamme kohteliaisuuden tai koemme vahvan tunteen.
Punastumisen aikana kasvojen verisuonet laajentuvat, jolloin veren virtaus poskiin lisääntyy. Tiedemiehet eivät kuitenkaan tiedä, miksi näin tapahtuu, ja mikä punastumisen tarkoitus on!
AVA
Lähde: Lifeslittlemysteries.com
Kuvat: Shutterstock