Miksi Tapani Kansan kiertue ei vedä yleisöä? Raakel Lignell pohtii miehen mainetta kolumnissaan: Oman tiensä kulkija, joka ei suostu lokeroihin – sekös monia ärsyttää

Sydämeni itkee. Soisin Tapsalle täydet salit ja uran huipentavan kokemuksen rakkaan yleisönsä kanssa.

Tapani Kansa on aina ollut oman tiensä kulkija, joka ei suostu lokeroihin eikä jätä koskaan tilaisuutta itsekehulle käyttämättä. Sekös monia ärsyttää. Mutta vuosikymmeniä hän täytti tanssilavat ja suuret konserttisalit uskollisilla faneillaan.

Tapsa teki aina isosti ja vielä isommin, bändin koossa ei pihtailtu, muusikoille maksettiin hyvin ja kiertueilla olikin ykköskalustoa vuodesta toiseen. Laulu kulki, lähes kaikki tyylilajit olivat hallussa tai Tapsa ei ainakaan pelännyt niihin tarttua. Lahjakkaana ja läpimusikaalisena hän yleensä myös onnistui kaikessa, mihin tarttui.

Mitä suurempi produktio, sitä suuremmat puheet.

Kolumni jatkuu kuvan jälkeen

Oman aikakauteni lapsena seurasin ihaillen Tapsan uraa. Ensimmäinen muistikuvani hänestä on 70-luvun lopulta Mikkelin Yhteiskoulun tupaten täydessä juhlasalista, jonne hänet oli saatu laulamaan pari hittiään, ainakin R A K A S ja Äidin pikkupoika kuultiin.

Tungos ja hysteria oli melkoista.

Muutaman vuoden kuluttua soitin Mikkelin Kaupunginorkesterissa, kun viihdekonsertin solistiksi marssi samainen stara. Nuori viulistineiti bongattiin ja siitä viikosta käynnistyi vuosia kestänyt keikkailu: soitin lukuisilla Tapsan keikoilla ja kiertueilla. Ihailin suvereenia ja pidäkkeetöntä ääntä, ehtymätöntä intohimoa omaa tekemistä ja itsensä kehittämistä kohtaan.

Valitettavasti itsensä kehittäminen muilla elämän osa-alueilla ei ehkä onnistunut yhtä hyvin tai ainakaan samanaikaisesti. Tapsa oli oikutteleva, arvaamaton ja välillä todella kohtuuton. Biisilistat ja biisien rakenteet menivät lennosta uusiksi konserteissa, mikäli joku onneton ei pysynyt käänteissä mukana, seurasi haukut, jopa yleisön edessä.

Muistan, miten ensin häpesin ja sitten kihisin raivosta, kun hän äyski ja komenteli legendaarista Georg de Godzinskyä, ärhänteli, miten pianoa soitetaan tai orkesteria johdetaan. Miten hän saattoi kohdella elävää legendaa ja alansa huippua kuin diletanttia?

Gode vain hymyili, vaikka silmät kostuivat.

Mutta sellainen taiteilija Kansa oli. Ja taas seuraavassa hetkessä hurmaava ja mutkaton. Ja aina intensiivinen. Kun laulu ja soitto soi, koin syvää yhteenkuuluvuutta ja aallonharjoja. Kunnes salakavalasti se vaikeampi puoli alkoi viedä enemmän ja enemmän happea kaikelta hienolta ja lumoavalta.

Vaikka yhteinen musisointi loppui, olen aina arvostanut häntä artistina suuresti. Myöhemmin ymmärsin, että kaikki ei ollut enää Tapsan hallinnassa, mieli meni menojaan, oli ehkä jo oireillut vuosia. Apua on saatu, hän elää ilmeisen seesteistä elämänsä syksyä. Samaa kertoo myös uuden levyn tekstit, jotka ovat Tapsan omaa käsialaa.

Tänä syksynä Tapani Kansa kertoi haastattelussa vähän surreensa, ettei häntä ole pyydetty esim Vain elämää-ohjelmaan. Kestohittien ja tuotannon määrä sinne enemmän kuin oikeuttaisi, hänellä olisi varmasti myös värikästä kerrottavaa huikean uransa varrelta, tulisi takuulla tajunnan räjäyttäviä tulkintoja toisten kappaleista.

Mutta kun Kansa on myös ehdottomilla mielipiteillään, haukuillaan ja välillä käsittämättömillä möläyksillään saanut niin alan ihmiset kuin yleisönsäkin takajaloilleen, ymmärrän, mikäli tuotantotiimi ei ole valmis ottamaan riskiä homman karkaamisesta raiteilta ja suhteiden tulehtumisesta. En tiedä, onko tilanne tämä, arvailen vain.

Tapani Kansa on taiteilija Jumalan armosta. Hänen persoonansa säröt eivät sitä tosiasiaa himmennä. Hän palaa isolla liekillä, me muut saamme lämmitellä itse kullekin sopivan matkan päässä.

Ei ole epäselvää, kuka miesartisti on taidoillaan ja monipuolisuudellaan kirkkain tähti. Siksi toivon taiteilija Kansalle arvoisensa juhlakiertueen ja jäljellä oleviin konsertteihin täydet salit. 

Tapani Kansa oli Studio55-ohjelman vieraana vuonna 2014, katso haastattelu alta: