Hollywoodin hurmaava kotirouva Maria Montazami rakastaa sisustusta, juhlia ja kauniita asioita, joista hän on koonnut oman juhlakirjan nimeltä Fira Med Maria Montazami. Tässä Marian vinkit keskikesän juhlan viettoon kalifornialaisella ja ruotsalaisella vivahteella.
Ruotsin Miljonääriäidit tv-sarjasta tuttu ja Ruotsin Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelmassakin tanssahdellut Maria Montazami viettää juhannusta myös Kaliforniassa.
– Olemme juhlineet ensimmäisestä vuodesta alkaen juhannusta Kaliforniassa. Teimme oman juhannussalkomme, lauloimme, leikimme ja mässäilimme sillillä sekä kaviaarilla, joka oli hankittu IKEAsta. Ja tietysti oli vodkaa. Amerikkalaiset rakastuivat heti juhannukseen, kertoo Maria Montazami kirjassaan.
Maria Montazami kävi markkinoimassa kirjaansa Suomessa keväällä, sillä Hollywoodin hurmaava kotirouva tekee yhteistyötä Viking Linen kanssa. Kirjassa on paljon ruotsalaisia juhlaperinteitä, mutta kalifornialaisella twistillä.
– Juhlat luovat muistoja ja perinteitä sekä hienoja hetkiä perheen kesken. Kirjasta löytyy paljon vinkkejä, esimerkiksi kuinka koristellaan uuden vuoden bileisiin. Koristeiden ei tarvitse olla superkalliita, käytä teemoja ja luovuutta! Maria kertoo juhlakirjastaan.
Juhannuksena Kaliforniassa juhlitaan uima-altaalla, ja Maria Montazami ottaa esiin vaaleat ja ihanan raikkaat pellavaiset lautasliinat. Kattauksessa on Hollywood-tyyliin runsautta, mutta myös skandinaavisia värivalintoja.
Juhannuspöydän herkut ovat tietysti ruotsalaisia: esimerkiksi voileipäkakku kuuluu Maria Montazamin juhannusjuhliin. Myös mansikkaiset leivonnaiset ja lohisalaatit löytyvät kalifornialaiskodin juhannustarjoiluista. Luonnonkukista tehty seppele on upea koriste juhlijoiden blondeilla kutreilla, mutta myös juhannuksen juhlapöydässä.
Viinivalinnat juhannuksen Hollywood-tyylisiin juhliin voi tehdä Marian suosikkeja noudatellen.
– Valkoviineistä tykkään Pinot Grigiosta, ja voimakas Kalifornian Chardonnay on suosikkini! Se ei ole monen mieleen Ruotsissa. Mutta minä pidän siitä. Tykkään myös Sauvignon Blanceista ja erittäin syvänmakuinen Cabernet on ihanaa, Maria hehkuttaa.
Reseptejä juhannukseksi, klikkaa reseptin nimeä:
Teksti: MTV3/Laura Kokko