Miljoonadiili saudeihin kariutui – ura pakettiin: "En tiennyt, että pääsisin pelaamaan maailman suurimmissa seuroissa"

Muun muassa kolme Serie A -mestaruutta voittanut jalkapallomaalivahti Wojciech Szczesny, 34, päättää uransa.

Szczesny ja Juventus purkivat puolalaismaalivahdin sopimuksen aiemmin tässä kuussa, vuoden etuajassa. Szczesny oli sitä ennen lähellä siirtyä Saudi-Arabian liigaan.

The Athletic raportoi, että Szczesny oli jo päässyt sopuun Cristiano Ronaldonkin edustaman saudiseura Al-Nassrin kanssa kaksivuotisesta sopimuksesta, joka olisi ollut arvoltaan noin 19 miljoonaa euroa vuodessa. Seurojen väliset neuvottelut siirtosummasta etenivät, mutta lopulta ne eivät päässeetkään siitä sopimukseen.

The Athletic kertoi vielä tuolloin, että Szczesny olisi aikonut pysyä Juventuksen riveissä, mutta elokuun puolivälissä tiedotettiin sopimuksen purkamisesta yhteisymmärryksessä.

"Sydämeni ei ole enää mukana"

Szczesny pelasi Italian suurseuroihin lukeutuvassa Juventuksessa vuodesta 2017 lähtien ja voitti seuran riveissä kolme Serie A -mestaruutta, kolme Italian cupia ja kaksi Italian supercupia.

Szczesny edusti aiemmin ammattilaisurallaan yhtä Englannin kärkiseuroista, Arsenalia, ja pelasi lainalla myös Brentfordissa ja AS Romassa. Arsenalissa tilille tuli muun muassa kaksi FA-cupin voittoa.

Puolalaismaalivahti kertoo nyt uransa päättämisestä.

– Lähdin Varsovasta, kotikaupungistani, kesäkuussa 2006 liittyäkseni Arsenaliin yhdellä unelmalla – ansainta elantoni jalkapallosta. En tiennytkään, että se olisi elämänmittaisen matkan alku. En tiennyt, että pääsisin pelaamaan maailman suurimmissa seuroissa ja edustamaan maatani 84 kertaa. En tiennyt, etten pelkästään ansaitsisi elantoani pelistä, vaan pelistä tulisi koko elämäni, Szczesny kirjoittaa sosiaalisessa mediassa.

Hän luonnehtii antaneensa pelille 18 vuotta elämästään joka päivä ilman tekosyitä.

– Tänä päivänä kehoni tuntuu vielä valmiilta haasteisiin, mutta sydämeni ei ole enää mukana. Minusta tuntuu, että juuri nyt on aika antaa kaikki huomioni perheelleni. Siksi olen päättänyt lopettaa ammattilaisjalkapalloilun.

Lue myös:

    Uusimmat