Millä meriiteillä Vuoden isäksi? Uusperheenisä, lähihuoltaja ja kaksikielisten lasten isä palkittiin

isä ja poika
Isä ja poika korjaavat leluautoashutterstock
Julkaistu 03.11.2015 15:06

MTV LIFESTYLE – STT

Vuoden isä -palkinto on jaettu jälleen.

Kolme isää sai tänä vuonna Vuoden Isä -palkinnon. Palkitut olivat vantaalainen Mika Jokinen, Espoossa asuva David Munoz Gonzalez ja turkulainen Pekka Larkela.  

Jokinen on kahden teini-ikäisen tyttärensä lähihuoltaja. Hän jäi lastensa kanssa yksin avioeron ja lasten äidin sairastumisen jälkeen. Gonzalez on puolestaan kahden pienen suomalais-espanjalaisen lapsen isä. Hän on ollut vapaaehtoisena järjestämässä muun muassa espanjankielistä toimintaa lapsille ja vanhemmille kirjastossa.  

Larkela on kolmen lapsen biologinen isä ja toiminut lisäksi sosiaalisena isänä kolmelle muulle lapselle. Hän on ollut uusperheen isä vuodesta 1990 alkaen.  

Vuoden isät 2015

Vuoden Isä 2015 -palkitut, Pekka Larkela (vas.), Mika Jokinen (kesk.) ja David Munoz Gonzalez

Palkinnot luovutti Helsingissä sosiaali- ja terveysministeri Hanna Mäntylä (ps.).  

Tuoreimmat aiheesta

Vanhemmuus