Yhdysvaltain elintarvike- ja lääkevirasto FDA:lta odotetaan lähipäivinä päätöstä Pfizerin koronarokotteen myyntiluvan laajentamisesta 5–11-vuotiaisiin.
Suomen rokotetutkimuskeskuksen johtajan Mika Rämetin mukaan myös Suomessa saatetaan pian koronarokottaa 5–11-vuotiaita.
– Arvioni on jo pidemmin aikaa ollut, että koululaisten osalta rokottamista saadaan odottaa vuoden loppuun eli syyslukukausi tulee pärjätä ilman rokotteita, Rämet kertoo MTV Uutisille.
– Ensimmäinen asia on saada mahdollinen myyntilupa Euroopan lääkevirasto EMA:sta, jonka jälkeen käsittely Suomessa on vastaava kuin 12–15-vuotiaiden osalta.
Jos myyntilupa EMA:lta heltiää, Suomessa asiaa käsittelee ensin Kansallinen rokotusasiantuntijaryhmä KRAR, jonka näkemyksen pohjalta Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL antaa oman lausuntonsa.
THL:n jälkeen vuorossa on sosiaali- ja terveysministeriö ja lopulta valtioneuvosto, joka linjaa mahdollisesta rokottamisesta.
– Rokotusten toteuttamisessa todennäköisesti kouluterveydenhuolto olisi keskeisessä roolissa, jolloin todennäköisesti puhutaan joko ihan syyslukukauden lopusta tai ehkä todennäköisemmin kevätlukukauden alusta, Rämet kertoo.
Näin siis silloin, jos 5–11-vuotiaiden rokottamista pidetään perusteltuna.
Lasten tartunnat suhteellisessa kasvussa
Viimeisen kahden viikon aikana todetuissa koronatartunnoissa 0–9- ja 10–19-vuotiaiden osuus on ollut selvästi suurempi kuin keskimäärin pandemian aikana.
– Kun koronarokotukset ovat edenneet yli 16-vuotiaiden osalta, epidemia ja infektiot painottuvat koko ajan nuorempiin ja rokottamattomiin. Ikäluokan merkitys aiemmasta on korostunut, Rämet kertoo.
Suomessa koronarokotuksia on tähän mennessä annettu yli 12-vuotiaille. 12–15-vuotiaista 42,7 prosenttia on saanut kaksi rokoteannosta. Koko Suomessa vastaava luku yli 12-vuotiaiden osalta on 77,2 prosenttia.
Lue myös: Koronaryhmän painava suositus yli 12-vuotiaille rokottamattomille: Välttäkää ravintoloita, kontaktilajeja, joukkoliikennettä, kirkossa käymistä ja yhteislauluja
Korona on pysäyttävä sukupolvikokemus, jonka sosiaalista velkaa maksetaan pitkään: "Vertautuu 90-luvun lamaan ja sotavuosiin"
6:28