Miltä tuntuu palata töihin? Psykologi kertoo, mitä loman jälkeen ei ainakaan pitäisi kokea

0:44img
Työkaverit ovat parhaita! Tunnistatko "työbestiksesi" tästä listasta?
Julkaistu 22.07.2024 07:40

Valpuri Haapala

valpuri.haapala@mtv.fi

Työterveyspsykologi kertoo, miten sujuu vaivaton siirtyminen takaisin arkirytmiin!

Lomat on pian lusittu, ja monella on edessä paluu arkeen. Tavallisesti lomalta tullaan tuttuun paikkaan jatkamaan samoja töitä kuin ennen lomaa. Koronapandemian jälkeen osa ihmisistä on tehnyt ainakin osan työpäivistä etänä poissa työpaikalta.

"Kun vanhoihin työrutiineihin taas tottuu, alkavat työtkin rullaamaan"

Työpaikalle paluuseen voi latautua monenlaisia tunteita: kärsimättömyyttä, innostusta ja kenties vähän jännitystäkin, kertoo Terveystalo tiedotteessaan.

– Monille on varmasti helpotus, kun päästään pikkuhiljaa palaamaan normaaliin elämään. Parhaimmillaan työpaikalle ja tuttujen työkavereiden seuraan palaaminen voi tuoda paljon iloa elämään, muistuttaa Terveystalon työterveyspsykologi Outi Pikkuoksa.

Työhön ja normaaliin arkirytmiin palaaminen on iso muutos, ja tavanomaiseen rytmiin pääseminen vie hieman aikaa.

– Vaikka työpaikalle paluuta olisikin odottanut malttamattomana koko kevään, voi h-hetkellä alkaa stressata. Se on täysin luonnollista, sillä ihminen on taipuvainen vastustamaan muutosta. Kun vanhoihin työrutiineihin taas tottuu, alkavat työtkin rullaamaan entiseen tapaansa, Pikkuoksa kannustaa.

COLOURBOX42642161

Työhön ja normaaliin arkirytmiin palaaminen on iso muutos, ja tavanomaiseen rytmiin pääseminen vie hieman aikaa.

Unohtuivatko työasiat? Hyvä loma pyyhkii työmuistin

Kesäloman aikana työmuisti nollaantuu tehokkaasti. Ihmiselle saattaa herätä huoli esimerkiksi siitä, muistaako hän töihin palatessaan enää, mihin työt ennen lomalle lähtöä jäivät.

– Töihin palaamista helpottaa, jos tärkeät tiedot on laittanut muistiin jo ennen lomalle lähtöä. Kun kirjoittaa ylös, missä mennään, voi töihin tullessa vaivattomasti tarkistaa muistiinpanoista, mihin ennen lomaa jäi. 

– Vaikka listojen teko olisi kesätohinassa loman alla unohtunutkin, syksyn töiden listaaminen voi auttaa pääsemään kartalle tilanteesta.

Kesälomien päätteeksi myös unirytmi on usein sekaisin, ja työrytmiin pääseminen voi tuntua hankalalta. 

– Loman lähestyessä loppuaan kannattaa palata pikkuhiljaa normaaliin unirytmiin. Erityisesti viimeinen tunti ennen nukkumaanmenoa on hyvä rauhoittaa, jotta uni tulee helpommin. Riittävä unen määrä riippuu ihmisestä, mutta liian lyhyet unet huomaa arjessa helposti. Keskimäärin tarvitsemme noin 7–8 tuntia unta yössä, Pikkuoksa kertoo.

shutterstock_1528155572

Työpaikalle paluuseen voi latautua monenlaisia tunteita: kärsimättömyyttä, innostusta ja kenties vähän jännitystäkin.

Työn ei kuulu ahdistaa

Pikkuoksan mukaan loman loppuessa on luonnollista, että olo on hiukan haikea. Töihin palaamisen ei kuitenkaan kuulu ahdistaa.

– Jos olo on loman jäljiltä palautunut ja rentoutunut, mutta töihin paluun ajatteleminenkin aiheuttaa stressiä, kannattaa pysähtyä pohtimaan, onko kaikki kunnossa. Viihdynkö työssäni? Onko työ omien arvojen mukaista, ja jääkö itsestä huolehtimiselle ja perheen kanssa oleilulle arkena riittävästi aikaa?

Jos työ ei enää tunnu omalta, kannattaa asia ottaa puheeksi esimiehen kanssa. Voisiko työtehtäviä muuttaa sellaisiksi, jotka vastaisivat enemmän omia tavoitteita? Heti ei tarvitse vaihtaa työpaikkaa, vaan erilaisista vaihtoehdoista kannattaa keskustella avoimin mielin.

LUE MYÖS: Imeekö raskas kaveri energiasi? Asiantuntija kertoo, miten tekin voisitte tulla toimeen

5 vinkkiä sujuvaan lomaltapaluuseen:

  1. Suhtaudu myönteisesti lomalta palaamiseen. Oma asenne vaikuttaa siihen, miltä töihin tuleminen tuntuu. Töihin palaaminen muuttuu mukavammaksi, kun siihen suhtautuu myönteisesti. Kokeile listata mielessäsi kaikki työhön liittyvät hyvät asiat!
  2. Palauta unirytmi ajoissa ennen töiden alkamista. Rytmiä kannattaa alkaa hivuttaa kohdilleen muutamaa päivää ennen loman loppua, jotta olo on töiden alkaessa virkeämpi. 

    _1414138811

  3. Muista taukojen tärkeys! Loman palauttava vaikutus haihtuu herkästi jo muutamassa päivässä – siksi palautumisesta täytyy pitää huolta päivittäin. Varmista, että pidät työpäivän aikana riittävästi taukoja, joiden aikana aivot pääsevät lepäämään.
  4. Mieti, mikä on optimaalisin suhde etätyölle ja lähityölle jatkossa. Osittainen etätyö on tullut jäädäkseen monilla työpaikoilla. Löydät sopivan tasapainon kokeilemalla. 
  5. Pidä lomia pitkin vuotta. Koko vuoden rentoutumista ei kannata jättää pelkän kesäloman varaan! Jaksota lomat mahdollisuuksien mukaan niin, että voit pitää pidemmän yhtäjaksoisen loman lisäksi esimerkiksi muutaman pitkän viikonlopun vapaata. Näin lomalle lähtöön ja töihin palaamiseen lataudu liikaa paineita.

LUE MYÖS: Kuinka pitkää päivää painat? Kova työtahti lisää sydänkohtauksen riskiä, tutkimus vahvistaa – yhdistetty myös syöpään

Lue lisää lifestyle-aiheista!

Tämä juttu on julkaistu alun perin heinäkuussa 2020.

Lähde: Terveystalo

Tuoreimmat aiheesta

Mielenhallinta