Ministeriön ja virastojen ristiriitaiset koronaohjeet hämmentävät – asiantuntijoilta tiukkaa kritiikkiä: "Vaikuttaa ihan mielettömältä sekoilulta"

9:07imgPöllöraadilla on sanansa sanottavana niin STM:n ja avien kiistasta, tulevista tiukemmista koronatoimista kuin kuntavaaleistakin.
Julkaistu 05.03.2021 09:25
Toimittajan kuva

Tea Manninen

tea.manninen@mtv.fi

Tällä viikolla monet suomalaiset ovat olleet ihmeissään voimassa olevista koronarajoituksista.

Aluehallintovirasto, hallitus ja sosiaali- ja terveysministeriö tuntuivat olevat eri mieltä siitä, saavatko esimerkiksi kuntosalit olla auki vai ei, joten se aiheutti päänvaivaa ja hämmennystä myös tavallisissa kansalaisissa.

MTV:n Uutisaamussa Pöllöraati oli sitä mieltä, että viikon koronatoiminta ei ole mennyt ihan putkeen.

– Ehkä sellainen muutos on tapahtunut, että hallitus, joka on hoitanut koronaa hyvin, niin yhtäkkiä tämä vaikuttaakin ihan mielettömältä sekoilulta, MustReadin päätoimittaja Anne Moilanen toteaa.

– Termit ovat kyllä sotaisia, ja sotatila tässä tuntuisi hallituksen mielestä olevan, ja kun ulos katsoo, niin ei sitä siellä vielä ole. Mua alkaa vähän ärsyttämään tämä pelolla johtaminen, että uhkaillaan ja uhkaillaan ja aamusta iltaan sitä sutta huudetaan, ja kun karhu tulee vastaan, niin kukaan ei enää usko, Talouselämän päätoimittaja Jussi Kärki huomauttaa.

Lue myös: Krista Kiuru Avin ja STM:n väännöstä: "Tällaisessa kriisissä ei pitäisi käyttää aikaa kiistelyyn"

MTV Uutisten päätoimittaja Ilkka Ahtiainen on sitä mieltä, että nyt väännössä ja sekoilun keskiössä olevat asiat olisi ollut mahdollista ratkaista ainakin osittain jo hyvissä ajoin.

– Tarkoitan tällä rajatarkastuksia ja terveyskontrollia siellä. Siitäkin saatiin oppia jo viime keväänä, että jos se pettää, niin kyllä sieltä pöpöä tulee. Jos se olisi saatu kuntoon, niin veikkaan, että me olisimme nyt vähän alemmissa luvuissa, eikä tarvittaisi tätä paniikin lietsontaa, mikä tässä nyt on ollut päällä, Ahtiainen sanoo.

Moilasen mielestä näyttää siltä, että hallitus ja virastot pelaavat eri pusseihin.

– Vaikuttaa ikään kuin siltä, että hallitus ei saa kuriin näitä kurittomia virastoja, jotka tekevät omia päätöksiään. Hallitus joutuu säätämään uutta lainsäädäntöä, kun heidän lakejaan ei tulkita heidän haluamallaan tavalla. Omituinen tilanne.

Millaisia ajatuksia Pöllöraadilla on tulevista tiukemmista koronatoimista? Entä mitä mieltä he ovat kuntavaaleista ja puheista niiden siirtämisestä? Katso koko keskustelu artikkelissa olevalta videolta.

Lue myös: 

Ministeri Kiuru MTV:lle: Jos koronasulku ei onnistu, keinovalikoimassa jäljellä enää liikkumisvapauden rajoittaminen

Marin Ylelle: Tartuntatautilakia syytä täsmentää, taustalla Avin ja STM:n erimielisyys – Kiuru varoittaa, että koronan tahti on Suomessa nyt ennenkokematon

Avi ei taivu ministeriön paimenkirjeen edessä: Sanoo, että yrittäjien tilat voi avata maanantaista lähtien 10 hengelle

Tuoreimmat aiheesta

Koronavirus