Minna elää "vankilaleskenä" – aikoo odottaa miestään linnasta, vaikka se veisi vuosia: "On jatkuva ikävä, olisi helpompaa kun tietäisi edes tuomion pituuden"

Juha otettiin kiinni viime syksynä. Miestä epäillään jo vuosien takaisesta väkivaltarikoksesta ja hän on nyt tutkintavankeudessa Vantaan vankilassa. Oikeudenkäyntikin on lykkääntynyt koronan takia ja se on odotettavissa vasta syksyllä.

Juha odottaa nyt hovioikeuden käsittelyä. Käräjäoikeus tuomitsi hänet kolmeksi vuodeksi vankeuteen, josta hän joutuu istumaan kaksi kolmasosaa, koska hän ei ole vankilassa ensimmäistä kertaa. Suomessa vain kovennetun tuomion saavat joutuvat istumaan tuomion päivästä päivään. Sellaista ei Juhalla ole.

– Tämä syö meidän molempien henkistä jaksamista, kun oikeudenkäyntiä on lykätty eikä asialle saada pistettä. Olisi helpompaa, kun tietäisi edes tuomion pituuden, Minna kertoo.

Lue myös: Pitkä odotus on ohi: Lähiomaiset ja alaikäiset lapset pääsevät taas tapaamaan vankeja kuukausien jälkeen – vankiloista ei päästetä vielä lomille

Puoliso ymmärtää, mutta ei hyväksy

Nelikymppiset Minna ja Juha ovat seurustelleet muutaman vuoden ja asuneet jo yhdessäkin jonkin aikaa. He tutustuivat yhteisten kavereiden kautta, sattumalta.

Minna on tavallinen työssäkäyvä ihminen, jolla ei ole rikostaustaa tai päihdeongelmaa. Silti hän on ollut useamman kerran yhdessä linnakundin kanssa.

– Monet kerrat olemme sitä miettineet, miksi aina valitsen heidät. En tiedä sitä itsekään, Minna naurahtaa.

Minna kiistää olevansa kiinnostunut nimenomaan "pahoista pojista". Rikollinen elämä ei ole häntä myöskään kiehtonut.

– Pikemminkin päinvastoin. Jotenkin olen vain alkanut jutella näiden ihmisten kanssa, nähnyt heissä muuta kuin pinnan ja ymmärtänyt, että elämä ei aina mene helpoimman kaavan mukaan.

Minnallakin on omat rajansa. Ne menevät siinä, että hän ei hyväksy raiskaajia ja pedofiileja.

Eikä hän oman miehensäkään rikosta hyväksy, mutta hän pystyy elämään sen kanssa.

– Tässä elämän varrella olen oppinut, että kun ihminen ajetaan nurkkaan, voi joutua pahoihin tilanteisiin. Olen aina ajatellut, että ihmistä ei pidä tuomita, ennen kuin tietää koko taustan.

Lue myös: Vankien tapaamiset ja lomat evättiin kuukausia sitten – oikeusasiamies vaatii selvitystä koronarajoitteista: "Vangeilta ja omaisilta on tullut satoja yhteydenottoja"

Ei mikään idyllinen koti

Minna ajautui jo nuorena viettämään aikaa ihmisten kanssa, jotka ovat tehneet rikoksia.

– Ystäväni ovat sanoneet, että luonteeni herättää näissä rikollisissa luottamusta. Pahat pojat ovat olleet minulle pikemminkin kartoittava tekijä, mutta se tieto ei lue heidän otsassaan. Kun olen tutustunut heihin, olen huomannut, että minulla synkkaa hyvin heidän kanssaan.

Minna ei itse tule perheestä, jossa olisi tehty rikoksia. Toisaalta ei hän myöskään kasvanut missään idyllisessä kodissa.

– Olen nähnyt pienestä pitäen aika rumaa elämää, vaikka meillä ei ollutkaan kotona päihde- tai rikostaustaa. Äitini oli kaupungin virkamies, isäni arkkitehti. Meillä ei ollut väkivaltaa, mutta äitini oli tunneköyhä. Ja siitä tunteettomuudesta olen kärsinyt paljon.

Vannoo rakkauden kestävän

Minna ja Juha asuvat siviilissä yhdessä, mutta nyt Minna on ollut yksin viime syksystä lähtien. Hänen lapsensa ovat jo isoja, eivätkä kaikki heistä asu enää kotona.

Minna kuvailee elävänsä nyt hyvin rauhallista elämää. Viikonloput kuluvat enimmäkseen yksin omissa oloissaan ja tavallisia asioita touhutessa.

– Jos lähden johonkin iltaa viettämään, en osaa nauttia täysillä, kun puoliso ei ole mukana.

Minnalle erossaoloa on helpottanut se, että tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun hän on "linnaleskenä".

– On hankalaa ja surullista, kun toinen puuttuu siitä viereltä. Se on jatkuvaa ikävää. Nyt meillä on vielä kaiken lisäksi tämä epätietoisuus, kun emme tiedä vielä tuomion pituutta.

– Mies pelkää kauheasti, etten jaksa odottaa häntä. Mutta kyllä minä jaksan, rakkauteni kestää tämän erossaolon. Minulla on korkeat periaatteet ja olen hyväksynyt mihin lähden, Minna vakuuttaa.

Lue myös: Vangit raivoissaan koronarajoituksista: Muu yhteiskunta avautuu, mutta vangit eivät saa tavata läheisiään – "Kun perhe viedään pois, ei jäljelle jää mitään"

Moni parisuhde hajoaa

Minna kuvailee, että kaikkien asioiden hoitaminen siviilissä yksin on raskasta ja vaikeampaa, kuin jos puoliso olisi läsnä.

– Minulta puuttuu se tuki arjessa. Lisäksi jos minulla on kiireellistä asiaa miehelleni, sitä ei pysty hoitamaan, koska kivitaloon ei pysty soittamaan. Joudun aina odottamaan, että hän soittaa minulle päin.

Mutta ei Minna valita, koska hän tietää, että Juhalla on vielä raskaampaa.

– Tiedän, että monet parisuhteet ajautuvat karille vankeusaikana. Monella vangilla pinna myös kiristyy välillä ja he purkavat sitä kodin suuntaan, koska ei heillä ole muutakaan. Puhelimessa ei ole kiva riidellä, kun toista ei pääse edes aikoihin tapaamaan.

Minna ymmärtää kuitenkin, että vanginkin on purettava kiukkunsa johonkin, ja usein kohde on läheisin ihminen.

– Se on todella ymmärrettävää, vaikka sitä on välillä inhottavaa kuunnella. Vankila myös väkisinkin muuttaa ihmistä jonkin verran ja se täytyy siviilissä olevan ymmärtää.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Perhetapaamiset kaikista tärkeimpiä

Ennen koronaa Minna ja Juha saivat perhetapaamisen 5-6 viikon välein. Viimeisin oli helmikuussa, koska maaliskuuksi suunniteltu tapaaminen ei enää toteutunut.

Perhetapaamisten lisäksi he ovat tavanneet valvotusti pleksin läpi vankilassa vartijoiden läsnäollessa. Samassa tilassa on myös muita vankeja ja heidän tapaajiaan.

– Siinä kuulee toisten puheet, mutta niitä oppii olemaan kuuntelematta. Tässä on pakko opetella siihen, että on voitava puhua muidenkin kuullen.

Perhetapaamiset ovat vangeille ja heidän läheisilleen kaikista tärkeimpiä. Tuolloin pariskunta tai perhe saa tavata yksityisesti siihen varatussa tilassa ja viettää muutaman tunnin aikaa rauhassa ilman ulkopuolisia.

– Silloin saa olla toisen lähellä ja koskettaa. Sen kolmen tunnin ajan keskitymme vain toisiimme emmekä mieti mitään muuta, Minna kuvailee.

Skypen kautta nähty korona-aikaan

Korona-aikana pariskunta on pitänyt yhteyttä puhelimitse ja Skypen välityksellä. Skypeä saa Vantaan vankilassa käyttää pari kertaa viikossa, vartin kerrallaan. Se on ainoa tapa, miten voi nähdä toisen – kuvaruudun kautta.

Juha soittelee puhelimella useamman kerran päivässä vankilasta Minnalle.

– Vantaan vankila on siinä mielessä hyvä paikka, että sieltä voi soittaa melko vapaasti. Myös Skype-tapaamiset ovat siellä järjestyneet hyvin, Minna kiittelee.

Silti hän toivoo, että koronarajoitukset puretaan vankiloista kokonaan nopeasti, nyt kun muukin yhteiskunta on avattu.

– Vankien perhetapaamiset omaisten kanssa pitäisi jo sallia. Näitä rajoituksia on jo nyt jatkettu liian kauan, Minna sanoo tuohtuneena.

Sunnuntaina Minna pääsee vihdoin tapaamaan Juhan pleksin takaa, kun tällä viikolla vankiloiden rajoituksia purettiin ja pleksitapaamiset perheenjäsenille sallitaan taas.

Lue myös: Vankiloiden koronarajoituksia ryhdytään purkamaan – vangit eivät silti saa tavata läheisiään eikä lomille ole vielä asiaa: "Ei näitä rajoituksia ilkeyksissään tehty”

Lapset hyväksyvät Juhan

Minnan lapset tietävät äidin miesystävän rikostaustan, ja he hyväksyvät Juhan. Lapsilla on paha mieli siitä, että äiti on surullinen ja ikävissään ilman puolisoaan.

– Nykyinen mieheni on ensimmäinen, jonka lapseni hyväksyvät täysin.

Myös Minnan omat kaverit suhtautuvat tämän parisuhteeseen asiallisesti ja hyväksyvästi. Minnan tuttavapiirissä on muitakin, joilla on samankaltainen tilanne ja puoliso linnassa.

– En jaksa kauhean ahdasmielisiä ihmisiä, joten minulla ei ole ollut sellaista ongelmaa kavereideni kanssa. Tuomitsevat ihmiset voivat pyöriä keskenään, voin valita muunlaista seuraa.

Nyt Minna odottaa erityisen innolla sunnuntaita, kun hän pääsee tapaamaan miehensä kasvotusten – vaikkakin pleksin takaa. Ikävä ehkä helpottaa hetkeksi.

– Toivon, että tämä tuomio jää mieheni viimeiseksi, ettei minun tarvitse enää tämän jälkeen linnaleskeillä koskaan.

Minnan ja Juhan nimet muutettu.