Käveleminen on yleensä hyväksi terveydelle, mutta merkittävä osa terveyshyödyistä voi jäädä saamatta, jos kävelyretket tehdään tiheästi liikennöidyillä ja saasteisilla seuduilla. Tuoreen tutkimuksen tulokset osoittavat, että kävelijöiden kannattaa mahdollisuuksien mukaan suunnata puistoihin ja metsiin.
Lancet-lehdessä julkaistu tutkimus tehtiin Lontoon Hyde Parkissa ja Oxford Streetillä. Se perustuu 120 yli 60-vuotiaan vapaaehtoisen kokeeseen.
Osallistujista 40 sairasti iskeemistä sydänsairautta, 40 keuhkoahtaumatautia ja 40 oli terveitä. Osana tutkimusta he kaikki tekivät kahden tunnin kävelylenkin tiheästi liikennöidyllä Oxford Streetillä sekä Hyde Park -puistossa.
Osallistujille tehtiin terveystarkastukset ennen ja jälkeen kävelyiden, ja niiden perusteella kävely-ympäristön ilmansaastepitoisuuksilla oli selvä yhteys terveysvaikutuksiin.
Puistokävelyjen jälkeen kaikkien osallistujien keuhkotoiminta ja valtimoiden kimmoisuus paranivat jopa 26 tunnin ajaksi, mutta Oxford Streetillä käveleminen kumosi vaikutukset.
Iskeemistä sydänsairautta potevien valtimoihin saasteet eivät näyttäneet vaikuttavan yhtä paljon, mikä saattaa tutkijoiden mukaan johtua heidän lääkityksistään.
Havainnot pitää vielä varmistaa lisätutkimuksissa, mutta ne viittaavat siihen, että ilmansaasteet voivat estää kävelystä saatavia terveyshyötyjä sekä terveillä että keuhko- ja sydänpotilailla. Tämän vuoksi liikuntaa kannattaisi ainakin suurkaupungeissa harrastaa mieluiten puistoissa, viheralueilla tai ilmastoiduissa liikuntapaikoissa.
Copyright Duodecim 2017. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.
Onko lenkki viikossa parempi kuin ei mitään?
Liikuntalääketieteen erikoislääkäri Lauri Alanko suosittelee vähentämään työtuolin ja hissin käyttöä työpaikoilla.
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.