Helsingin katukuvaan ilmestyi outoja vaalijulisteita.
Helsingissä Asema-aukiolla viikonloppuna kävellyt saattoi hieraista silmiään jos sattui kävelemään katukuvaan ilmestyneiden poikkeuksellisten "vaalijulisteiden" ohi.
Ohikulkijoiden ihmeteltäväksi olivat nousseet "ehdokkaat" kurkku, tomaatti ja salaatti.
Taustalla on Kauppapuutarhaliiton tempaus, jolla halutaan muistuttaa siitä, että jokainen voi kauppareissulla äänestää ostosvalinnoillaan kotimaisuuden puolesta.
Puhtaasti kotimainen -brändi haluaa nostaa tempauksella esiin, että kotimainen vihannes on mitä lupaa. Se on terveellinen ja kestävä valinta, vuodenajasta riippumatta.
– Kotimainen tomaatti, kurkku ja salaatti ovat kansansuosikkeja vuodesta toiseen. On tärkeää, että meillä on tarjolla terveellistä ja vastuullista lähiruokaa ympäri vuoden, sanoo Kauppapuutarhaliiton viestintäpäällikkö Minna Rantala liiton tiedotteessa.
Liiton mukaan viime vuonna päivitetyissä pohjoismaisissa ravitsemussuosituksissa kehotetaan syömään kasviksia entistä enemmän, 500–800 grammaa vuorokaudessa, aiemman "puoli kiloa päivässä" -suosituksen sijaan.
Liitto kertoo kampanjan käynnistyneen lauantaina puoliltapäivin.