Mitä tapahtuisi, jos et harjaisi hampaitasi vuoteen?

hampaat
Hampaiden harjaaminen on tärkeä asia yleisen terveyden kannalta.Shutterstock
Julkaistu 16.03.2017 07:20

MTV LIFESTYLE

Harjaamattomien hampaiden kunto riippuu paljon geeneistä ja ruokavaliosta, mutta kukaan ei voi välttyä pahanhajuiselta hengitykseltä. 

Oletko koskaan tullut ajatelleeksi, mitä tapahtuisi, jos jättäisit hampaasi harjaamatta peräti vuodeksi? American Dental Association -yhdistyksen tiedottaja Matthew Messinalla on tähän selvä vastaus.

– Luultavasti ei mitään hyvää, Messina toteaa. 

Useimmille meistä hampaiden harjaamatta jättäminen synnyttäisi reikiä sekä kasvattaisi iensairauksien riskiä. Molemmat näistä voivat olla hyvin kivuliaita ja johtaa lopulta hampaiden putoamiseen. 

Likainen suu lisää sairastumisriskiä

Hampaiden harjaamatta jättäminen voi aiheuttaa hampaiden lisäksi ongelmia myös muualle elimistöön. Kun suussa olevia bakteereita ei harjata pois, elimistön immuunijärjestelmä joutuu ylikierroksille. Erityisen vaarallista on, jos bakteerit pääsevät ikenien kautta verenkiertoon.

Messinan mukaan likainen suu lisää lisäksi monien sairauksien, kuten hengityselinsairauksien, sydänkohtauksen ja jopa MRSA-sairaalabakteerin riskiä.

COLOURBOX20812025

Pahanhajuinen hengitys saattaa karkottaa kaverit. 

Tässäkin asiassa täytyy muistaa, että jokainen ihminen on erilainen. Joku voi jättää hampaat harjaamatta vuodeksi ilman ongelmia, toisille voi puolestaan ilmaantua vakaviakin terveysongelmia.

Kannattaa kuitenkin muistaa, että hyvät geenitkään eivät suojele ketään plakilta tai pahanhajuiselta hengitykseltä. 

– Se ei varmasti tekisi hyvää ihmissuhteille. Ei olisi paljon ystäviä, Messina toteaa.

Yhdistys suositteleekin harjaamaan hampaat kahdesti päivässä, sekä käyttämään hammaslankaa päivittäin. 

Kuinka hampaita tulisi oikeaoppisesti hoitaa? Katso vastaus videolta. 

23:23img

Lähde: USAToday 

Tuoreimmat aiheesta

Suun terveys