Älä jätä väliin! Hygieniarutiinin laiminlyönti voi kasvattaa syöpäriskiä

Suun terveys
Suun sadoista bakteereista 13 yhdistettiin 30 prosenttia kohonneeseen syöpäriskiin.Shutterstock
Julkaistu 01.10.2024 06:32

Maria Aarnio

maria.aarnio@mtv.fi

Tutkijoiden mukaan tutkimustulos toimii muistutuksena hyvästä suuhygieniasta. Hampaat kannattaa ehdottomasti muistaa pestä niin aamuin kuin illoinkin.

Hammashygienian ja terveyden yhteys on jo tiedossa. Aiemmin on esimerkiksi havaittu, että suun huono tila voi esimerkiksi lisätä sydän- ja verisuonisairauksien riskiä.

JAMA Oncology -lehdessä julkaistu tutkimus löysi yhteyden myös hammashygienian ja kaulan ja suun alueen syöpien välillä, kertoo Euronews.

Lue myös: Seitsemän vaaran merkkiä suussa – älä päästä pitkälle!

13 bakteeria mahdollisesti yhteydessä syöpiin

Tutkimuksessa tarkasteltiin hampaiden pesemisen ja pään ja kaulan levyepiteelikarsinoomien yhteyttä. Kyseinen syöpä on maailman kahdeksanneksi yleisin. Aluksi perattiin noin 160 000 henkilön tietoja. Loppuanalyysissa mukana oli 236 henkilöä, joilla oli syöpä, sekä 458 henkilöä, joilla sitä ei ollut.

New Yorkin yliopiston tutkimuksessa suun sadoista bakteereista 13 yhdistettiin 30 prosenttia kohonneeseen riskiin levyepiteelikarsinooman kehittymiselle. Jos bakteerit yhdistettiin viiteen muuhun mikrobiin, jotka yleensä liittyvät iensairauksiin, kokonaisriski nousi 50 prosenttilla, tiedote toteaa.

– Nämä bakteerit voivat toimia biomarkkerina asiantuntijoille ja kertoa, jos henkilöllä on kohonnut riski [sairauteen], kuvailee tutkimusta tehnyt Soyoung Kwak.

Katso myös: Tiesitkö? Hampaan paikkaaminen ei paranna kariesta. Juttu jatkuu videon alla.

2:20img

Mitä, jos hammaslääkäriin ei uskalla pelon takia mennä? Haastattelussa paikkauksen ja juurihoidon erikoishammaslääkäri Ulla Palotie.

Tutkimuksen mukaan syöpään sairastuneet käyttivät enemmän alkoholia ja tupakkatuotteita, minkä lisäksi heiltä löytyi enemmän papilloomavirusta suun alueelta.

Vaikka tulos suhteutettiin muihin tekijöihin, 13 suun bakteerin rooli riskitekijöinä säilyi. Bakteerit olivat samoja riippumatta siitä, missä syöpä sijaitsi.

Lue myös: Sorrutko hammaspesun helmasyntiin? Huono suuhygienia voi sairastuttaa vakavasti – älä sivuuta tätä hälytysmerkkiä

Aiheesta tarvitaan enemmän tutkimuksia

Tutkimuksessa ei kyetty osoittamaan, että kyseiset bakteerit suoraan aiheuttaisivat syöpää.

– Koska tulokset perustuvat vain hieman yli 200 syöpätapaukseen, tarvitaan enemmän tutkimuksia suuremmissa populaatioissa, jotta voidaan tutkia yhteyttä suuhygienian ja pään ja kaulan syövän välillä, syöpätutkimusyhdistyksen Claire Knight, joka ei ollut mukana tutkimuksessa, kommentoi Euronewsille.

Tutkijoiden mukaan tutkimustulos kuitenkin toimii muistutuksena hyvästä suuhygieniasta. Kiireisenäkin aamuna hampaat on siis syytä pestä.

– Hampaiden harjaus ja hammaslangan käyttö eivät vain ehkäise parodontaalisia sairauksia. Ne voivat myös suojata pään ja kaulan alueen syöpiä vastaan, tutkimusta tekemässä ollut Richard Hayes kuvailee.

Knightin mukaan myös alkoholinkäytön ja tupakoinnin vähentäminen voivat auttaa, sillä alkoholin ja tupakan syöpäriskit ovat tiedossa.

Jo aiemmin on havaittu, että yleinen suun bakteeri voi edesauttaa syövän leviämistä.

Hampaiden harjaamattomuus voi johtaa suomalaisten kansantaudiksikin luonnehdittuun parodontiittiin, joka on yhdistetty lukuisiin eri sairauksiin, kuten kakkostyypin diabetekseen ja jopa Alzheimerin tautiin. Suuhygienia voi vaikuttaa myös erektiohäiriöihin.

Lue myös: Löytyykö suustasi "mustia kolmioita"? Hammaslääkäri kertoo, mistä on kyse

6 sairautta, jotka hammaslääkäri voi havaita suuhun katsomalla – "Tällaisia tapauksia on tullut vastaan"

Suuhygieniamokalla saattaa olla vakavat seuraukset terveydelle: "Tekniikka on melkein kaikilla väärä"

Katso myös: Viisi helppoa vinkkiä parempaan suuhygieniaan

0:46img

Erikoishammaslääkäri Timo Kallion viisi vinkkiä suuhygieniaan.

Lähteet: Euronews, NYU Langone Hospitals

Tuoreimmat aiheesta

Suun terveys