Avun maalaislääkäri Tapani Kiminkinen vastaa Studio55.fi-tv-lähetyksissä ja nettisivuilla katsojien kysymyksiin. Tällä kertaa haluttiin tietää, ovatko alkoholiongelman hoitamisessa paras keino lääkkeet vai joku muu. Alla Kiminkisen vastaus.
Ylivoimaisesti paras keino on lopettaa alkoholin käyttäminen. Se vain ei ole yksinkertaista. Ikuisuuskysymys koskee alkoholismin syvintä olemusta: onko kyse sairaudesta vai itsekurin puutteesta?
Asiaa valaisee keskustelu alkoholismin lähes 25 vuotta sitten selättäneen kollegan kanssa. Hänen mukaansa alkoholistia on vaikeaa ymmärtää, ellei itsellä ole kokemusta alkoholismin raadollisuudesta: viinaa juodaan niin kauan kuin sitä on, ja sen loputtua lähdetään pörräämään taksilla lisää.
Olen temperamenttisena ihmisenä yrittänyt pelastaa alkoholisteja väkisin. En yritä sitä enää – se ei onnistu. Olen seurannut akateemisen ihmisen alkoholismia, joka kaikista yrityksistä huolimatta johti vääjäämättä kuolemaan. Mikään ei auttanut. Lopulta menehtyminen osoittautui helpotukseksi läheisille ja varmaan lopulta älykkäälle ihmiselle itselleenkin.
Mitä tästä pitäisi ajatella ja miten pitäisi toimia? Pahimmillaan hillitön pakonomainen riippuvuus täyttää kyllä sairauden kriteerit.
Yhteisössä tarvitaan ennaltaehkäisyn keinoja kaikilla hallinnon aloilla. Sääntelykin on välttämätöntä, mikä käy selväksi alkoholipolitiikkamme historiasta. Kuitenkin alkoholi on osa ympäristöämme, joten sen kanssa on pakko tulla toimeen.
Varhaisen puuttumisen tärkeyttä orastavaan ongelmaan ei voi liikaa korostaa. Valehtelu, vähättely ja peittely kulisseineen pitää lopettaa tykkänään. Pitää puhua heti ja suoraan oikeista asioista: käytetyistä alkoholimääristä, käyttäytymisestä humalassa, mahdollisesta kärsimyksestä läheisille. Lääkärin antamalla muistutuksella (mini-interventiolla) on mitattavaa voimaa, joten sitä ei tule ylenkatsoa.
Paranemista täytyy haluta itse
Mikäli alkoholisti ei itse koe osallisuutta ongelmaansa, voidaan kokemuksesta sanoa, että muiden mittavatkaan ponnistukset eivät yleensä johda menestykseen. Kaiken aikaa pitää varoa erityisesti sitä, ettei juomista vähätellä ja sen haittoja peitellä. Ongelmainen pitää saada katsomaan realistisesti alkoholin käyttämisen seurauksia. Se on oikeaa välittämistä.
Motivaation herääminen on edellytys toipumisen alulle. Vasta noin puolen vuoden mittaisen päihteettömyyden jälkeen potilaan itsensä on mahdollista arvioida tilannettaan kirkkaammin silmin.
Apua on tarjolla. Terveyskeskuksissa on matalan kynnyksen päihdetiimejä. Päivystyksellistä apua on saatavissa terveydenhuollossa, useimmiten sosiaalitoimessa ja palvelevissa puhelimissa. AA -toimintaa on lähes joka paikkakunnalla. Seurakunnat auttavat ja kolmas sektori.
Monet ovat kovinkin halukkaita lähtemään hoitoon humalatilan laskiessa, krapulan iskiessä ja huonon olon ollessa pahimmillaan. Parin päivän kuluttua motivaatio sitten usein lurpsahtaa. Niinpä sekä motivaation että muutenkin hoidon onnistumisen näkökulmista hoitoon hakeutumisen olisi parasta tapahtua selvin päin ja vakaalla mielellä. Aina tämä ei ole mahdollista, joten kovin ankaria kriteerejä ei tule soveltaa, vaan pitää pyrkiä aina yksilön tilanteen kartoittamiseen. Sanotaanko rintakipuja valittavalle potilaalle luukulla, että tule hoitoon vasta sitten, kun olet terve?
Entä lääkkeet?
Alkoholismi ei ole lääkkeillä parannettavissa. Jos taustalla on vakava masennus, tilanne voi olla joskus hieman toinen. Toki se pitää ottaa huomioon, että jatkuva runsas alkoholin käyttö riittää ainoaksi syyksi masennukseen, jolloin sekin helpottaa, kun alkoholi jää pois. Lähtökohtaisesti mielenterveyden häiriöitä ei pidä hoitaa alkoholilla.
Lääkkeitä käytetään tarpeen edellyttämissä rajoissa vieroitushoidossa lähinnä vain katkaisujaksoilla. Kyseeseen tulee kouristusten ja juoppohulluuden ehkäisy ja hoito, mikäli potilaalla on niihin taipumusta. B-vitamiinia (tiamiini) käytetään pitkien ryyppyputkien katkolaisilla estämään Wernicke-Korsakoffin oireyhtymää. Varsinaisia lääkkeitä käytetään tällöin pääsääntöisesti vain osastoilla valvotusti. Joskus saatetaan antaa kotiin muutama pilleri, mutta reseptejä ei ole yleensä syytä kirjoittaa.
Antabus on klassikko. Sen nauttiminen yhdessä alkoholin kanssa tekee niin huonon elämän ja voi olla jopa vaarallistakin niin, ettei alkoholia voi sen vaikutuksen alaisena käyttää.
Antabusta annostellaan useimmiten kaksi kertaa viikossa ja se tulee toteuttaa vain valvotusti – mielellään niin, että ulkopuolinen henkilö, kuten hoitaja tai päihdetiimi, annostelee lääkkeen ja katsoo, että potilas myös liuoksen nielaisee. Hoito edellyttää siis potilaskontaktia kaksi kertaa viikossa. Jos potilas sitoutuu tähän, hoidosta on silloin apua. Valitettavasti sitoutumisen puute tahtoo hoidon tuhota. Joskus käytettiin Antabuskapselia ihon alle. Se on placebo, eikä sitä enää käytetä.
Nalmefeeni on lääkeaine, joka sitoutumalla aivoissa tiettyihin reseptoreihin (opioidiantagonisti) estää alkoholin aiheuttamaa mielihyvää. Sitä otetaan terapian alaisena niinä päivinä, kun juomisen riski on tiedostettavissa. Jos juominen on jo alkanut, lääke tulee ottaa viipymättä. Lääkkeellä pyritään vähentämään käytetyn alkoholin määrää ja siten riskijuomista. Lääkkeellä on oma, rajattu paikkansa.
"Alkoholistilla täytyy olla syntipukki"
Alkoholismista omakohtaisen Happotesti-nimisen teoksen kirjoittanut Kalle Lähde vieraili Huomenta Suomessa tammikuussa 2016. Valehtelu, selittely ja salailu sekä itselle että muille olivat hänellekin tuttuja asioita.
12:07
