1980-luvulla erikoistehosteetkin olivat luovempia.
Muistatko vielä Ritari Ässä -kulttisarjan 1980-luvulta? Mikäli vastauksesi on kyllä, muistanet myös pääosassa nähtävän David Hasselhoffin KITT-auton, joka oli varsin taitava tapaus vielä tämänkin päivän mittapuulla.
KITT (Knight Industries Two Thousand), omaa sukua Pontiac Trans Am, kykeni sarjassa ajamaan täysin autonomisesti, minkä lisäksi sillä oli oma persoonallisuutensa.
Moni on ollut siinä uskossa, että auto oli kauko-ohjattavaa mallia, mutta jälleen kerran totuus on tarua ihmeellisempää. KITT ei nimittäin ollut kauko-ohjattava sen enempää kuin itseajavakaan, vaan niissä kohtauksissa, joissa auto näytti liikkuvan itsestään, ohjasi sitä todellisuudessa auton penkiksi naamioitunut stuntti.
Tämä käy ilmi sarjan teräväpiirtoversiosta, jossa jo ensimmäisen kauden ensimmäisessä jaksossa näkyy, kuinka "automaattiohjauksessa" olevan KITTin kuljettajan penkin sivuista tulevat ulos kädet, jotka pitelevät rattia. Auton penkki on siis irrotettu ja siihen on leikattu reikiä, minkä jälkeen stunttikuski on pukenut sen päälleen.
Jos julkaisu ei näy, katso se täältä.
Ja mikäli tiedät, miksi alla olevalla videolla vilahtaa käsi penkin takaa oven sulkeutuessa, kerro meillekin.
Jos julkaisu ei näy, katso se täältä.