Uusille asiakkaille on syksystä lähtien ollut tarjolla lähinnä toistaiseksi voimassa olevia pörssisähköön sidottuja sähkösopimuksia.
Pörssisähkösopimuksessa hinta heilahtelee joka tunti.
– Se voi olla talvella iso hinta, mutta sitten löytyy edullisia aikoja. Yhtiöiden tulee ilmoittaa kuukautta ennen hintojen korotuksista, toteaa Energiateollisuus ry:n toimitusjohtaja Jukka Leskelä.
Kiinteähintaisia määräaikaisia sopimuksiakin löytyy.
– Ne on sen verran kalliita, että se kertoo siitä, että myyntiyhtiöillä on tällä hetkellä valtavan isot riskit. Hinta markkinoilla vaihtelee villisti.
Hintanäkymät ovat Leskelän mukaan kuitenkin hieman rauhoittuneet elo- syyskuulta. Kritiikki yhtiöitä kohtaan kasvaa, sillä monien sähköyhtiöiden liikevoitto on kasvanut.
– Kritiikki on hyvin ymmärtävää.
Muun muassa elinkeinoministeri Mika Lintilä on moittinut johdon tulospalkkioita.
Leskelän mielestä Lintilän viesti on suunnattu sähköyhtiön johdolle.
Lue myös: Lintilä: Osa sähköyhtiöistä pyrkinyt hyötymään korkeista sähkönhinnoista: "Kovimmista tulostavoitteista ja palkkioista luovuttava"
Mistä pörssisähkön hinta muodostuu?
Hinta muodostuu isoissa kaupungeissa tällä hetkellä niin sanotusta spot-hinnasta ja myyjän marginaalista.
Spot-hinnalla viitataan sen hetkiseen viitteelliseen markkinahintaan sähköenergialle tietyllä alueella. Tähän lisätään myyjän marginaalit ja kuukausimaksut.
Syyskuulta keskiarvo spot-hinnalle oli 26 senttiä kilowattitunnilta. Sen päälle tuli vielä noin 0,38 senttiä.
Helsingissä kallein sähkö
Monet yhtiöt ovat syksyn aikana nostaneet hintojaan jopa kymmeniä prosentteja. Syynä on markkinoiden reaktio Venäjän hyökkäyssodalle Ukrainassa. Esimerkiksi Helsingin Energia korotti hintojaan viimeksi lokakuussa.
Kalleinta energia oli Helsingissä, sen jälkeen Turussa ja kolmanneksi Tampereella. MTV Uutiset vertaili Helsingin Energiaa, Turku Energiaa ja Tampereen sähkölaitosta.
– Asiakkaiden näkökulmasta hintavertailu on valitettavan vaikeaa, toteaa Leskelä.
Energian hinnat reagoivat markkinatilanteeseen, mutta yksi asia on selvä: hintalappu tulevalle talvelle on kallis.
3:46