Työ teki Annista paremman äidin – näin uran ja vanhemmuuden yhdistäminen onnistuu: "Muutuin yhdessä yössä"

6:07img
Julkaistu 12.02.2019 15:45

Petra Sundell

petra.sundell@mtv.fi

Kuinka yhdistää ura ja äitiys menestyksekkäästi ruuhkavuosina? Aiheesta keskusteltiin Huomenta Suomessa tiistaiaamuna.

Moni äiti saattaa tuntea huonoa omatuntoa ja syyllisyyttä siitä, että lastenhoidon vastapainoksi kaipaa myös työelämää. Toisaalta arki voi olla rankkaa, kun vaativa päivätyö ja kiireinen perhe-elämä pitäisi pystyä yhdistämään arkeen.

Toimittaja ja tietokirjailija Anni Erkko kuitenkin sanoo, että työ teki hänestä paremman äidin.

– Huomasin selkeästi molempien äitiyslomien loppupuolella, että minua alkoi kotona oleminen jotenkin turhauttaa. Kaipasin älyllisiä haasteita, kaipasin sitä, että olen aikuisten seurassa ja saan toteuttaa itseäni ammatillisesti, Erkko kertoo ja jatkaa:

– Kun palasin töihin, koin, että muutuin yhdessä yössä myös äitinä. Jaksoin taas legoleikkejä ja kuravaatteiden päälle pukemista ihan toisella tavalla, koska olin saanut sen oman ajan ja olin saanut tehdä sellaisia asioita, jotka ovat minulle todella tärkeitä.

LUE MYÖS: Tutkimus selvitti: Uraäiti on lapsille parempi roolimalli kuin kotiäiti

Suunnittele ja pohdi uudestaan

Vaativissa työtehtävissä Nooa Säästöpankin talousjohtajana toimiva Anne Kuutio kertoo, että äitiyden ja työn yhdistämiseen kannattaa varautua suunnittelemalla.

– Elämä yllättää aina ja lapsiperheen elämä varsinkin koko ajan, vaikka mietit kuinka etukäteen. Suunnittelemalla tietty runko kuitenkin säilyy ja pysyy, ja se antaa minulle vapautta miettiä asioita uudelleen ja uudelleen, Kuutio selittää.

– En liikaa miettinyt [etukäteen] sitä, että mitä mahtaa tulla, mikä on mielestäni aika keskeistä. Täytyy vain kannustaa kanssasisaria siihen, että rohkeasti eteenpäin miettimättä kaikkia niitä hankaluuksia tai syyllisyyttä etukäteen, hän muistuttaa.

"Jos yrittää olla täydellinen joka asiassa, se on todella raskasta"

Jotta arki ei tuntuisi työn ja perhe-elämän yhdistelmässä liian raskaalta, kehottaa Erkko priorisoimaan.

– Miettii, mikä itselle tärkeää ja missä haluaa onnistua. Haluaako onnistua vaikkapa keittiön siivouksessa erityisen hyvin vai ihan muissa asioissa. Jos yrittää olla täydellinen joka asiassa, se on todella raskasta. Se voi luoda suorittamisen tunteen, Erkko toteaa.

– Mutta jos itse valitset ne asiat, joihin haluat panostaa, niin silloinhan se ei ole suorittamista, vaan teet asioita, joista nautit ja joita pidät tärkeinä.

Miksi monet äidit kokevat syyllisyyttä lastenkasvatuksen ja töiden yhdistämisestä? Miten äidinroolin pystyy ottamaan, kun työasiat pyörivät mielessä? Mitä työelämän taitoja lapset voivat opettaa? Katso koko keskustelu yllä olevalta videolta!

LUE MYÖS: Lori julkaisi listan kotiäitiyden "eduista" lapselle – sai nettivihat niskaansa: "Voisitko olla typerämpi?"

Korjattu 14.2. klo 13.59: Erkon etunimi.

Tuoreimmat aiheesta

Vanhemmuus