MM-kisoihin matkalla ollut fani katosi – uusi tieto: joutui kärsimään kunnioittavasta teostaan

Jalkapallon MM-kisoihin matkalla ollut espanjalainen mies Santiago Sánchez on pidätetty Iranissa, ihmisoikeusjärjestö Hengaw kertoo tiedotteessaan. Sánchezin uutisoitiin vastikään olleen viikkoja kateissa.

Entinen laskuvarjojääkäri ja intohimoinen jalkapallofani Sánchez tunnetaan kokeneena matkaajana. Hän oli matkalla Madridista Dohaan ja oli vaeltanut 15 maan läpi. Sánchez halusi oppia enemmän muiden maiden elämästä ennen saapumistaan jalkapallon MM-kisat marras-joulukuussa järjestävään Qatariin.

Sánchez oli jakanut reissuaan suositulla Instagram-tilillään yli yhdeksän kuukauden ajan. Hänen perheensä kertoi kuitenkin uutistoimisto AP:lle maanantaina, että Sánchezista ei ollut kuultu kolmeen viikkoon. Viimeksi perhe oli kuullut hänestä 2. lokakuuta, päivä sen jälkeen, kun Sánchez oli kulkenut Irakista Iranin puolelle.

– Olemme syvästi huolissamme, emmekä pysty lopettamaan itkemistä, minun aviomieheni ja minä, Sánchezin äiti Celia Cogedor sanoi.

AP:n mukaan perhe jakoi selkeästi uupuneena viimeisen ääniviestin, jonka Sánchez oli lähettänyt sinä aamuna, kun hän oli väitetysti jo Iranin maaperällä.

– Olen ystävän kanssa, joka on tullut hakemaan minut. Aion mennä Bandar Abbasiin, joka on hyvin kaukana 1 700 kilometrin päässä etelässä Iranissa, lähellä Hormuzin saarta, Sánchez sanoi tyynellä äänellä.

Sánchez kertoi aikovansa mennä seuraavana päivänä Iranin pääkaupunkiin Teheraniin, jossa tv-asema halusi haastatella häntä. Sen jälkeen hän kaavaili menevänsä Bandar Abbasiin, satamaan eteläisessä Iranissa, jossa hän hyppäisi Qatariin matkaavaan paattiin.

Katoamisesta ilmoitettiin 17. lokakuuta

Iranissa aiemmin vuonna 2019 olleen Sánchezin kerrotaan ennen maahan siirtymistään varoittaneen perhettään, ettei kommunikointi tulisi olemaan niin helppoa kuin se oli ollut edellisinä kuukausina. 

– Emme muutamaan päivään olleet huolissamme, ettei hän julkaissut mitään, se sopi hänen sanoihinsa. Mutta kahdeksan tai yhdeksän päivän kuluttua tyttäreni ja hänen läheisimmät ystävänsä… me aloimme jo ajatella, että meidän oli ilmoitettava hänen katoamisestaan, Sánchezin äiti sanoi.

Sánchez vanhemmat ilmoittivat hänen katoamisestaan 17. lokakuuta ja heidän mukaansa Espanjan poliisi sekä diplomaatit ovat auttaneet perhettä.

Espanjan ulkoministeriö kertoi, ettei sillä ole tietoa Sánchezin olinpaikasta. Sen mukaan Espanjan Teheranin-suurlähettiläs oli käsittelemässä asiaa.

Ihmisoikeusjärjestö: Pidätys Aminin haudalla käynnin jälkeen

Sánchezista on saatu sittemmin lisätietoa. Ihmisoikeusjärjestö Hengaw kertoi tiistaina tiedotteessaan, että Iranin tiedusteluministeriön joukot pidättivät Sánchezin hänen käytyä vierailulla Mahsa Aminin haudalla Saqqezissa Kurdistanin maakunnassa. Sánchez pidätettiin ihmisoikeusjärjestön saaman raportin mukaan noin kolme viikkoa sitten yhdessä hänen tulkkinsa, Bandar Abbasista kotoisin olevan Iranin kansalaisen kanssa.

Hengawin lähteiden mukaan Sánchezia pidetään Iranin tiedustelupalvelun pidätyskeskuksessa Sanandajissa.

Amini, jonka haudalla Sánchezin kerrotaan käyneen, kuoli syyskuussa 22-vuotiaana Iranin siveyspoliisin käsissä "väärin puetun" hijabin takia. Iranissa on nähty hänen kuolemansa jälkeen mittavia mielenosoituksia.

Teheran on tukahduttanut mielenosoituksia väkivaltaisesti ja syyttänyt ulkomaisia vihollisia sekä Irakin kurdiryhmiä levottomuuksien lietsomisesta esittämättä todisteita. Irakin tiedusteluministeriö on kertonut viranomaisten pidättäneen yhdeksän ulkomaalaista, enimmäkseen eurooppalaisia, koska heidän väitetään olevan yhteyksissä viime kuun mielenosoituksiin.

Lue myös:

    Uusimmat