MM-kisoissa kajahti syytös häpeällisestä tempusta – "Selvästi järjestetty"

Ranskan 1–4-tappio Iranille futsalin miesten MM-kisoissa Uzbekistanissa on aiheuttanut voimakkaita vastareaktioita. 

Jatkopaikkansa jo ennen lohkovaiheen päätösottelua varmistaneet Ranska ja Iran pallottelivat saamattoman avauspuolikkaan, minkä jälkeen Iran sai halvan avausmaalin ja karkasi helppoon voittoon.

Tämä poiki vihaisia reaktioita turnauksen muilta mailta, sillä Ranska päätyi tuloksen seurauksena ennakolta helpommalle puolelle pudotuspelikaaviota. 

– Iranin ja Ranskan valmentajat sekä pelaajat ovat häpäisseet lajin. Olette häpeäksi maailmalle, Ranskan neljännesvälierissä kohtaavan Thaimaan valmentaja Miguel Rodrigo kirjoitti Twitterissä. 

Myös uransa jo päättänyt brassilegenda Falcao kritisoi joukkuetta ranskalaismediassa. 

– Tämä osoittaa kunnioituksen puutetta MM-kisoja kohtaan. Ottelun tulos oli selvästi järjestetty ensiminuutista lähtien. 

Iran, joka on maailmanlistan neljäntenä, kohtaa nyt neljännesvälierässä Marokon (rankingin 6:s) ja mahdollisessa puolivälierässä hyvin todennäköisesti Brasilian, lajin ykkösmaan. Ranskan potentiaalinen polku on helpompi, sillä puolivälierässä sitä odottaisi todennäköisesti 13. rankattu Paraguay. Ranska on rankingissa 10:s, Thaimaa 9:s.

Ranskan valmentaja Raphael Reynaud kiisti syytökset ottelumanipulaatiosta. 

– Kaavio on nyt meille suotuisampi, mutta päätavoitteemme (Iran-ottelussa) oli välttää varoituksia ja loukkaantumisia, Reynaud perusteli.  

Lue myös:

    Uusimmat