MM-rallin uusi pistesysteemi vuoti julkisuuteen – merkittävä muutos sinettiä vailla

MM-rallissa luovutaan lauantain päätteeksi jaettavista pisteistä, jos Kansainvälinen autoliitto FIA hyväksyy muutosehdotuksen, rallisivusto Dirtfish uutisoi

MAINOS

MM-ralli yksinoikeudella
MTV Katsomossa!

Japanin MM-ralli 21.–24.11.

Kaikki suorat ajolähetykset MTV Maxilla ja MTV Katsomossa kaudella 2024.

MM-ralliin täksi kaudeksi tullut uusi pistejärjestelmä on saanut paljon kritiikkiä. Siinä jaetaan lauantain päätteeksi ehdollisia MM-pisteitä, minkä lisäksi on palkittu sunnuntain nopeimmat kuljettajat sekä tuttuun tapaan Power Stagen parhaat. 

Soraääniä on tullut varsinkin siitä, ettei rallin kokonaistuloksia enää huomioida. 

Dirtfishin mukaan tähän on kuitenkin tulossa muutos kaudelle 2025, jos tuorein ehdotus hyväksytään Maailman moottoriurheiluneuvoston seuraavassa kokouksessa.

Uudessa mallissa luovuttaisiin lauantain päätteeksi jaettavista ehdollisista pisteistä. Sen sijaan kymmenen yleiskilpailun nopeinta palkitaan pistein 25–18–15–12–10–8–6–4–2–1, minkä lisäksi sunnuntaikilpailusta voi saada maksimissaan viisi pistettä, kuten myös Power Stagelta.

Näin kuljettajaparin maksimipotti kohoaisi nykyisestä 30 pisteestä 35:een. 

– Tämä ehdotus vaikuttaa erittäin järkevältä. Tunnetta siitä, että rallin voitolla ei ollut enää niin merkitystä, ei voinut enää sivuuttaa, Dirtfishin jututtama sisäpiirilähde toteaa.

Kauden 2024 MM-pisteet nykymallilla ja uudella ehdotuksella:

KuljettajaNykypistemalliEhdotettu malli
Thierry Neuville225198
Ott Tänak200171
Elfyn Evans185152
Sébastien Ogier166139

Jos jo kuluva kausi olisi ajettu nyt ehdotetulla pistejärjestelmällä, samat kuljettajat – Hyundain Thierry Neuville ja Ott Tänak – ratkaisisivat maailmanmestaruuden kohtalon Japanin MM-rallissa marraskuun lopussa (taulukko yllä). Piste-ero olisi ehdotetulla mallilla kaksi pinnaa isompi Neuvillen hyväksi kuin nykyisellä, kritisoidulla systeemillä. 

Lue myös:

    Uusimmat